”Haloo äiti, ai mitä? On siis vieläkin tallessa. Huippua!” Muistan lapsuudesta kirkkaan keltaisen kypärämyssyn, johon oli neulottu jänniä koholla olevia palleroita. Se oli superkätevä myssy vetäistä nopeasti päähän. Lämmitti ihanasti ja teki olon turvalliseksi. En ole unohtanut vieläkään miltä tuntui, kun päähinettä pois ottaessa hiukseni pörhöttivät sähköisenä kaikkiin ilmansuuntiin. Mutta miksi ihmeessä alan edes innostua keltaisesta nypykkämyssystä? Minunhan on päästävä tavaroistani eroon, eikä ruvettava missään nimessä keräilemään lapsuuden ajan päänlämmittimiä lupaavasti tyhjeneville hyllyille.

Edessä on jälleen aikamoinen urakka, koska hattuja, pipoja, huiveja, myssyjä, lippiksiä ja baskereita on kertynyt hurja kokoelma vuosien saatossa. Väriskaalaa ja karvamalleja on joka lähtöön ja joka kelille. Kokoelmani perusteella näyttää siltä, että mitä pörröisempi sen parempi. Kuinka montaa erilaista päähinettä niistä käytän talvella? Ehkä maksimissaan kuutta tai kahdeksaa.

Paljon pörröä

Ehdoton suosikkini on valkoinen pipo, jossa sojottaa kymmeniä pehmeitä karvatuppoja eri suuntiin. Näitä pakkasen karkottimia minulla on kaksin kappalein, joista molempia käytän ahkerasti. Kun haluan vaihtelua, valitsen mustan, niistä jokainen on eri paksuinen. Rakastan pehmeitä ja lämpimiä pipoja, jotka eivät kutita herkkää päänahkaani. En ole kovin tarkka, vaikka hiukset vähän lässähtävät päähineen alla. Tärkeintä on ettei pää jäädy.

Eteisen vetolaatikko rullaa hyvin auki, vaikka tavaraa on ihan liikaa. Hattuja on kaksi suoraa riviä vierekkäin. Olen jo päättänyt etukäteen, että kaikki liian tiukat tai kutittavat päähineet lähtevät uuteen kotiin. Lajittelu ei tällä kertaa ollutkaan paha rasti. Laatikkooni jää tasan kahdeksan pipoa. Kuusi mustaa ja kaksi valkoista.

Mutta mutta, eteisen kaapin päällä chillailee neljä harmaata laatikkoa, jotka ovat täynnä erilaisia hattuja, joita en ole käyttänyt ainakaan kahteenkymmeneen vuoteen. Kyllä luit oikein: 20. Se on aika monta vuotta. Onneksi olen pyyhkinyt laatikoiden päälliset säännöllisesti, joten tasan tarkkaan tiedän myös jokaisen laatikon sisällön.

Aika sanoa heipat

Yhden laatikon päällimmäinen lätsä on vaalean vihreä ja sieltä täältä pörröinen. Hattuun liittyy niitä muistoja, jotka hymyilyttävät ja vähän ahdistavatkin. Vuosia sitten, tai ehkä jopa kymmeniä vuosia sitten, olin juuri ostanut vaalean vihreän tyylikkään raakasilkkisen kaulahuivin. Esittelin sitä ylpeänä ystävälleni tunnetussa keskustan kahvilassa. Aikani siinä huivia liehutellessani, ystäväni kysyi viattomasti, että onko kokoelmissani jo samansävyinen hattu?

No, eipä ollut – vielä. Siitä se sitten lähti, ihan pakottava tarve löytää se oikea. Takana kuuma ja turha etsintäkierros kymmenissä liikkeissä, päädyimme lopulta epätoivoisina Stockan tyylikkäiden päähineluomusten keskelle. Ja siellähän se oikea odotteli minua. Mohairvillainen, italialainen ja kallis. Sopi hienosti yhteen kaulahuivini kanssa ja oli ihan pakko saada se. Käytin tätä täydellistä päähinettä kerran tai kaksi. Hutiostos heti alkuunsa. Nyt ei pörrölätsä edes mahdu päähäni ja mohairitkin ovat vähän kärsineen näköisiä. Taitaa olla aika sanoa heipat. Ensin kuitenkin soitan ystävälleni, jos hän haluaa tulla jättämään yhteiset jäähyväiset.

Harvemmin käytettyjä hattuja

Voi ei, nyt muistan, että minullahan on kellarin varastossa vielä yksi kätkö, sininen reppu. Se on täynnä jotain todella tarpeellista. Laitoin siihen aikoinaan roikkumaan lapun, jossa lukee: harvemmin käytettyjä hattuja. Mitä ne ovat? Uskaltaisinko vaan laittaa reppuineen päivineen suoraan hyväntekeväisyyteen. Tää on ihan mahdotonta.

Mielenkiintoista, että olen joskus jo jaotellut hattuja sinne tänne. Mutta miksi ihmeessä olen kuitenkin vienyt ne vielä varastoon enkä suoraan jonnekin kierrätykseen. Kyllä se on kurkistettava reppuun sisälle. Voin ainakin pyöritellä silmiäni ja ihmetellä miten olen tullutkaan toimeen kaikki nämä vuodet ilman noita harvemmin käytettyjä. Ihme teksti muutenkin, voi minua.

Näin paljon lähti pois

Alussa kylmän kelin päähineitä löytyi eri puolilta yhteensä 54 kappaletta. Karsimisen jälkeen niitä on 18, vaikka alkuun uhosin, että kahdeksan kappaletta riittää. Mutta mutta…