Hupsista! Tulin keksineeksi erojuhlat jo vuosia ennen kuin niistä tuli ilmiö maailmalla. Olin onnellinen siitä, että ahdistava parisuhteeni oli päättynyt ja halusin juhlistaa sitä. Kutsuin läheisiä ystäviä luokseni ja nostimme maljat vapaudelle. Toiset maljat kilistimme Jartsasta eroon pääsemiselle. Siinä ja sillä hetkellä syntyi juhlien teema: Jartsan läksiäiset.

Kauniisti katetulla pöydällä oli kinuskilla kuorrutettu täytekakku. Koristeena ei ollut perinteinen ruusuke, vaan jotain vähän erikoisempaa ja härskiä. Lyhyen vieterin päässä keikkui miehiset, mutta muoviset sukukalleudet. ”Mitkä ihmeen juhlat nämä on?” kysyi ystäväni ystävä sisään astuessaan. Muut paikalle kutsutut vieraat huudahtivat yhteen ääneen: ”Jartsan läksiäiset!” Sinä iltana juhlimme ainutlaatuisella ideallani jo kolmatta kertaa.

Läksiäisten merkitys

Olin siis aikaani edellä, kun järjestin ensimmäiset erojuhlat eli läksiäiset. Alussa tarkoitus oli kokoontua yhteen juhlistamaan uutta elämänvaihettani. Ystävien avulla uuteen tilanteeseen sopeutuminen helpottui huomattavasti ja mieli pysyi mukana siirryttäessä kohti uusia tuulia. Eron juhliminen oli vapauttavaa. Se antoi tilaisuuden saada vertaistukea hyviltä ystäviltä ja mahdollisti myös asioista puhumisen niiden oikeilla nimillä. Vasta useita vuosia myöhemmin erojuhlat nousivat julkisuuteen ja näyttäviä bileitä alettiin järjestää varsinkin Jenkeissä.

Jartsan läksiäisiä kertyi muistoihimme monelta syksyltä ja juhlat muuttuivat vuosi vuodelta riehakkaammiksi. Vuosittain juhlimme samalla teemalla, mutta vaihtuvalla porukalla. Lopulta juhliin osallistui myös sellaisia, jotka eivät edes tunteneet Jartsaa,

Jossain vaiheessa kehitimme läksiäisille pukukoodin, jota jokaisen oli ehdottomasti noudatettava. Koodi oli siniset farkut, valkoinen kauluspaita ja tärkeimpänä halpa kravatti, olihan Jartsa kravattimies. Tästä koodista ei joustettu, se oli must. Ja kravatin oli oltava siis halpa ja mielellään käytetty.

Kravatti eli solmio

Nyt edessäni on useiden vuosien juhlinnan jälkeen värikäs läjä tyylikkäitä ja edullisia kravatteja. Mitäs näiden kanssa tehdään? Farkkukassien kantohihnoiksiko? Läksiäisiä en ole vuosiin juhlinut, joten kravatit ovat saaneet muumioitua rauhassa vaatekaapissani. Suurin osa on valmistettu kiiltävästä silkistä ja ne näyttävät edelleen upeilta ja uudenveroisilta. 

Oma suosikkini oli aikoinaan tummansininen merimies-kravatti. Kirpputorilöytö, joka sopi erityisen hyvin saman sävyisten farkkujeni kanssa. Tykkäsin myös viininpunaisesta raitakuviosta. Sen väri sopi taas loistavasti yhteen juhlissamme nautitun cocktailin kanssa. Tarkkaan kun katson, löydän vaatehyllyn viereisellä tangolla roikkumasta aika monta käyttämätöntäkin solmiota. En ole voinut vastustaa kiusausta kravattiostoksilla. Hankin useita erilaisia malleja, koska en ollut varma millainen fiilis sattui olemaan läksiäisjuhlapäivänä. Erityisesti olin hurahtanut vinoraidallisiin. Niitä löytyy nyt kaapistani monta samanlaista, mutta erilaisilla väriyhdistelmillä.

Vuosisatojen aikana solmiot ovat muuttaneet muotoaan ja tarkoitustaan. Kravatti on monesti kertonut väreillään ja kuvioinneillaan käyttäjänsä identiteetistä. Se on monesti toiminut myös menestyksen merkkinä ja Beatles-yhtyeen ansiosta solmioista tuli varsin kuumaa kamaa 60-luvulla. Nykyään kravattia käyttävät myös nuoret ja trendikkäät, aiemmin solmiotta kulkeneet henkilöt. Kuten aikoinaan jokainen Jartsan läksiäisiin kutsuttu nuori nainen.

Kravatin solmiminen ei luonnistu joka tytöltä yhtä tyylikkäästi. Onnekseni minulla on lähipiirissä ystävä, joka pyöräyttää kauniin solmun vaikka silmät ummessa. Kiitos Sarden! Ilman sinua olisi ollut aika villin näköiset umpisolmut monen solmiossa.

Hauskoja sattumuksia

Eräänä vuonna yksi vieraistani saapui juhliin kauhealla tohinalla suoraan töistä. Vasta matkalla hän oli muistanut bileiden kravattipakon ja nopeasti poikennut ostamaan itselleen tarvittavan juhla-asusteen. Mutta kuinka paljon hän olikaan maksanut kaulassaan roikkuvasta komeudesta? Jokainen paikalla ollut varmasti muistaa vielä tänäkin päivänä, mitä kravatti oli maksanut. Olimme nimittäin aivan järkyttyneitä, kun hän lopulta paljasti hintalapun hullut numerot: 120 markkaa.

Se ilta oli alusta loppuun varsin hauska ja mieleenpainuva. Herätimme mukavasti huomiota ravintolassa, kun liihottelimme valkoisissa kauluspaidoissamme ja kravatit heiluen baaritiskiltä Cosmopolitan-drinkit käsissämme. Ystävältäni kysyttiin uteliaana, että keitä me olemme. Ystäväni vastasi sujuvasti, että ihan tavallisia pneumatiikan opiskelijoita. Niinpä hän joutui yllättäen kuuntelemaan hydrauliikan perusteita ja samalla läväytettiin joku vähemmän kiinnostavan näköinen laskukaava baaritiskille. Taisi jäädä laskematta ne laskut.

Seuraavana vuonna olin tehnyt ystävilleni runomuotoisen kutsun, jossa Jartsan kuvan taakse olin kirjoittanut: ”Muovipussiin kamat pakkas, soittamasta mulle lakkas. Siitä alkoi juhlat nää, enää mullei hajoo pää.” Muutama ystäväni oli laittanut kutsun klemmarilla kiinni kravattinsa takapuolelle ravintolaan lähtiessämme. Joku tuntematon halusi tietää, mitä me juhlimme. Ystäväni esitteli innoissaan Jartsan kuvaa ja kertoi, että vietämme tämän kaverin läksiäisiä. Tyyppi katsoi kuvaa hetken ja hihkui innoissaan: ”Hei mä tunnen tän kundin!”

Ne oli viimeiset bileet sillä teemalla. Sittemmin läksiäisille ei ole ollut tarvetta, joten kysymys kuuluu: ”Löytyykö kravateilleni joskus vielä joku yhtä hyvä käyttötarkoitus vai heitänkö kaikki pois?”

Näin paljon lähti pois

Alussa kravatteja oli 24 kappaletta. Tiedustelen ensin Riisipojalta, jos hän haluaa jonkun itselleen ja loput lähtee seuraavalle juhlijalle.