You are currently viewing Kuinka paljon reikiä on riittävästi?

Kuinka paljon reikiä on riittävästi?

Voiko normaalilla ihmisellä olla kokoelma reikiä täynnä olevia neulepaitoja. Joo, tottakai voi, sehän on ihan normaalia. Täällä on yksi kokonainen vetolaatikko ääriään myöten täynnä sellaisia. Käytänkö kaikkia? Kyllä ja en. Joskus ja harvoin. Olette ehkä jo huomanneet, että kerron useissa tarinoissa, miten kätevää on omistaa sitä sun tätä ja vähän tuota. Myös nämä neulottuja reikiä täynnä olevat ehjät paidat ovat todella käteviä.

Pakko ottaa kameralla selkeä kuva tekstin yhteyteen, että ymmärrätte, minkälaisista paidoista on kyse. Teksti kertoo miellyttävistä, sopivasti ilmastoiduista, hyvin laskeutuvista, värikkäistä ja reikäisistä paidoista. Ne ovat viileitä kuumalla ja lämpimiä kylmällä. Eli ihan loistoyksilöitä kotona ja maailmalla, jos minulta kysytään.

Ihka ensimmäisen reikäneulotun paitani ostin Tukholmasta talvipakkasella. Se on musta ja siinä on pikkuinen vetoketju niskassa. Yhdessä elämänvaiheessa tämä oli usein päälläni yöelämässä. Sopivan paljastava, mutta myös sopivan lämmin. Väri ei ole vieläkään haalistunut juuri nimeksikään, vaikka paita on jo yli viisitoista vuotta vanha. Toimii siis edelleenkin, mutta ei ehkä enää kuitenkaan bilevaatteena.

Vara mistä valita

Muutama vuosi vierähti ennen kuin hankin toisen reikäisen neulepaidan. Se kiipesi ostoskassiini ihan huomaamatta Barcelonassa ja on väriltään kirkkaan oranssinpunainen. Seuraavat neljä hankin yhdestä ja samasta kaupasta täältä, toisen kotimaani pääkaupungista. Ihastuttava pieni putiikki kävelykadulla, jonka yksi seinä oli täynnä toinen toistaan värikkäämpiä neuleita. Oli hieman vaikeuksia olla ostamatta kaikkia värejä ja valita ainoastaan muutama itselle sopiva. Päädyin lopulta vaaleansiniseen, lohenpunaiseen, beigeen ja oranssiin. Silloin tuntui pahalta jättää loput värit kaupan hyllylle.

Varmaan mietit mihin tarvitsen näitä kaikkia, yhteensä useita kiloja painavia, ilmastoituja neulepaitoja. Nämä eivät ole kovin järkeviä matkaseuralaisia, sillä ne vievät paljon tilaa ja painavat yllättävän paljon, vaikka ovat ihan reikäisiä. Toisaalta, plussaa on, että ne eivät rypisty ollenkaan ja kuivuvat pesun jälkeen alta aikayksikön. Lisäksi neuleet ovat ajattomia, tyylikkäitä ja sopivat monenlaisten asujen kanssa. Ne näyttävät myös varsin upeilta, olipa paidan alla toppi, t-paita, bikinit tai pelkät rintsikat, ihan sen mukaan minkälaisessa kunnossa vatsalihakset ovat paitaa käytettäessä.

Suomestakin olen löytänyt yhden ihanan reiällisen neulepaidan kokoelmaani. Se on kauniin valkoinen ja siinä on v-kaula-aukko. Tämä on tyylikkäin kaikista ja yllätys yllätys, malli hoikentaa vaaleasta väristään huolimatta. Näistä kaikista vähiten käytetty paitani on harmaa ja iältäänkin jo hiuksia harmaannuttava. Se on malliltaan vartaloa myötäilevä ja sopivasti elastinen neulepaita, jonka ostin aikoinaan surffareille tarkoitetusta kaupasta. Varmasti kiva vetäistä päälle onnistuneen surffailupäivän jälkeen. En surffaa, joten sellaista en ole kokenut – ainakaan vielä.

Sininen neulepaita

Oho, löytyyhän minulta vielä tummansininenkin neulepaita. Tämä on muita fiinimpi yksilö ja ihan merkkikamaa. Neule päätyi minulle vähän hassulla tavalla toissa kesänä. Olimme ystäväni Maisan kanssa rannalla nauttimassa raikkaasta meri-ilmasta ja auringosta. Tosin ei oikein keretty täysillä nauttia auringon säteistä sanan varsinaisessa merkityksessä, koska meillä oli ihan järjetön määrä eväitä mukana.

Mässäilyksihän se rantapäivä meni. Vaakatasossa makoiltiin ainoastaan silloin, kun oli saatava ruoka liikkumaan vatsassa, että jaksettiin taas herkutella lisää. Auringon laskiessa ja illan viiletessä ystäväni vetäisi päälleen sinisen ihanuuden. Silmät ihastuksesta soikeina kysyin, että mistä hän on paidan itselleen hankkinut. Sillä hetkellä päähäni ei mahtunut muuta kuin ajatus siitä, että minun on ihan pakko saada samanlainen. Siis ihan pakko, en voisi elää ilman sinistä.

Paita oli kuulemma löytynyt merkkiliikkeen loppuunmyynnistä ja ihan sikahalvalla. Tällaisia vastauksia on ärsyttävää kuulla, koska mielen täyttää välittömästi tuskainen ajatus mahdottomasta haaveesta. Mutta mitäpä ei tosi ystävä tekisi sinistä paitaa himoitsevan ystävänsä vuoksi. Ihan tuosta vaan hän tempaisi paidan päältään ja ojensi minulle: ”Ole hyvä, tämä on nyt sinun.” Paitahimosta huolimatta vastustelin hieman, en kai nyt sentään voi kaverilta paitaa päältä viedä. Mutta no problems, ystäväni kaivoi kassistaan poikansa hupparin ja tunnusti kotimatkalla, että hänellä on vaatekaapissaan toinen samanlainen tummansininen neulepaita, jossa roikkuu vielä laputkin niskassa. Se vasta ilahdutti minua. Joku muukin hamstraa reikiä ja vielä salaa. Löytyyköhän lähipiiristäni muitakin salahamstraajia? Huhuu?

Näin paljon lähti pois

Alussa neulepaitoja oli yhdeksän, kaikki siis eri väriä. Pitkän harkinnan jälkeen laitoin kiertoon harmaan, oranssin ja beigen.

Tällä artikkelilla on 19 kommenttia

  1. Leena

    Aika pieniä reikiä onneksi, mun paidassa on isompia.

    1. Pottutyttö

      Hyvä tuuletus..😄

  2. Sanna

    Reikävillapaidat sopivatkin hyvin etelän lämpimiin öihin. Pääsisipä vetäisemään sellaisen ylleen auringon laskiessa. Täällä peräpohjolassa käyttökerrat saattaisivat jäädä minimiin🧐

    Maailman ihanin kaveri joka antaa yltään paidan ilahduttaaksen❤️ Haluan olla samanlainen😍 Maximum respect💪🏼🔥💯

    1. Pottutyttö

      Mä voin antaa sulle yhden mun paidoista, kun tuut tänne..😍
      Siellä Pohjolan perällä saattais nyt leijjailla muutama lumihiutale reiän kohdalta sisään, ei kiva.
      Mutta hei, mitä oiskaan elämä ilman ihania ystäviä – ainakin aika kylmää ilman paitaa..😇🥰 Sä oot❤️

  3. Sirpa Lehto

    Tosi ystävyys on parasta ❤️. Täällä Kaarinassa olisi tarvittu eilen kaksi reikäistä neule paitaa päällisin toppatakin alle, kun olin lenkillä ❄️❄️❄️. Aurinko paistoi, mutta julmetun kova viima 🌬. Kevättä ja kesää odotellessa 😎🌞😎. Terkut sinne auringon maahan 🌞.

    1. Pottutyttö

      Tosi ystävyys lämmittää mieltä ja joskus myös muutenkin..😍
      Hui, ihan tuli vilponen olo, kun ajattelin neulepaidan reiästä sisään puhaltavaa viimaa.. 🌬 Pitäkää ittenne lämpinä tässä välissä ennenkuin tulette taas tänne lämmittelemään ☀️☀️☀️☀️☀️

  4. Lehto Sirpa

    Tosi ystävyys on parasta ❤️. Täällä Kaarinassa olisi tarvittu eilen kaksi reikäistä neule paitaa päällisin toppatakin alle, kun olin lenkillä ❄️❄️❄️. Aurinko paistoi, mutta julmetun kova viima 🌬. Kevättä ja kesää odotellessa 😎🌞😎. Terkut sinne auringon maahan 🌞.

  5. Lehto Sirpa

    Oho 😂😂! Ihan lähti kaksi kertaa 😅😂😅

    1. Pottutyttö

      Ainakin tuli viesti perille!😂 Terkkuja myös sinne!🙋‍♀️

  6. Minna

    Ihana ❤️ Merja kirjoitti taas asioita elämästä ❤️ Ostin joskus kaksi samanlaista puseroa , kun en muistanut että omistin jo sellaisen . Nyt tuntuu että kaapista löytyy ne mistä tykkään. Mutta tytär verottaa parhaimmat ja mies sanoi että osta kaksi 😁 En osta …

    1. Pottutyttö

      Ihana ❤️ Minna! Kuulostaa hyvältä, että vaatekaappi on oman mielen mukainen..🤩
      Bene vaan tekee ystävällisesti tilaa uusille vaatteille..🤩 ja sie pysyt kovana, ettet osta tuplana. Ihanat te!😘😘😘

  7. Miisa

    Tuli ihan vedet silmiin tästä muistosta ❤️ Kyllä rakkaalle ystävälle aina yksi paita tai nessu löytyy 😘 Pitääkin kaivella kaapeista kaikki lapulliset paidat ens kesän picnicille mukaan.. tuun ehkä kuorma-autolla paikalle 🤗

    1. Pottutyttö

      ❤️ Mulle kuule tuli vedet silmiin nessusta..😂😂😂
      Joo, kyllä se on niin, ettei enää mikään pikkunen kaara riitä. Sovitustilaa täytyy ehdottomasti löytyä..🤗

  8. leena+saari

    Tunnustan ihan vähäsen ; innosti sun blogi sen verran, että kaivoin vaatehuoneen sivuseinältä lipaston esiin ( oli peitetty hienosti muovisilla säilytyslootilla ) ! Huuuu…tiesin noin suurinpiirtein, että miehen puseroita yms. !! En kyllä laskenut, mutta säkillinen lähti ; kaikki duuniaikaisia neulepaitoja, verkkareita , paksua housua, flanellipaitaa ja eniten lämpimiä neuleita !! Kaksi jäi ; kaunis neuleliivi, lahja , joka on ahdas…ja poolokaulus-pusakka, ihan jees ! Tulihan putsattua ja pölytettyä sekin senkki !! Mitähän sinne sitten laittais…?! Hah !! Kiitos heitukkainen…hyvin tuuppasit toimeen !!

    1. Pottutyttö

      No jopas siellä on oltu reippaana, wow! Ihan mahtavaa, jos innostin sua alkuun..😇
      Hitsin hyvä fiilis tulee aina, kun käyttämätöntä tavaraa lähtee laatikoista ulos. Hyvä Leena!👏👏👏
      Välillä tuntuu, että oma pääkin selkiytyy mukavaksi järjestelyn ja siivouksen tahdissa..😍

  9. Ulla

    Taitaa löytyä pari reikäpaitaa! Mutta tarviin kyllä lämpimiä ja paksumpia paitoja. Vilukissa kun oon. Hyvä, että edes kolme lähti kierrätykseen, se on hyvä pointti sinulta!

    1. Pottutyttö

      Aina saattaa pari reikäpaitaa löytyä rönsyilevästä paitapinosta..😅 Reikäset mallit ei tosiaan taida olla vilukissan lempimalleja, ainakaan talvipakkasilla. Onneks kuitenkin kesä tulee aina ja sillon voi vähän tuuletella reikien välistä..😍

  10. Sirkka+Holopainen

    Jos maailmasta löytyy vuosikaudet siistinä, nyppyntymättömänä säilyvä neule, siitä kannattaa pitää kaksin käsin kiinni – paitsi jos näitä neuleita on kertynyt yhdeksän. Kyllä puoli tusinaakin riittää!! Hyvä, Pottutyttö!!

    1. Pottutyttö

      Kyllä muutama laadukas neule pitäisi hyvin riittää..😍 Jos jotain olen tässä matkan varrella oppinut, niin sen, että on ihan turha ostella mitään kertakäyttövaatteita..😇

Vastaa