Et arvaa miten monta kymmentä kertaa olen aloittanut kaappien tyhjentämisen, konmarittamisen, kirpparimyynnin, turhasta tavarasta eroon -projektin tai vaikka minkä ihmeellisen uuden villityksen. Joka ainoa kerta mun mielessä on ollut kirkas päämäärä: tavaroista luopuminen. Lopputulos aina sama, ei juuri mitään muutosta lähtötilanteeseeni.
Olen saanut apuvoimia vaikka sun mistä ystäviltäni, äidiltäni, naapureiltani, tädeiltäni, serkuiltani, mummoltani, kummiltani, sielunveljeltäni, kaverini kissalta ja serkun naapurin kaimalta.
Hihat käärittyinä ollaan yhteisvoimin käyty tavaroideni kimppuun. Mutta useimmiten, kun ollaan sanottu heipat ja apurini ovat matkalla kotiin, niin minä olen kipannut tavarat takaisin kaappeihin. Näin täällä on toimittu systemaattisesti jo vuosien ajan. Jännä juttu, kun tavaramäärä ei ole pienentynyt yhtään.
Tavaroista luopuminen ottaa koville
Olen kyllä jossakin mielenhäiriössä vienyt muutaman pussukan hyväntekeväisyyteen. Jälkeenpäin olen aina kamppaillut eroahdistusta vastaan ja harmitellut, miksi ihmeessä luovuin niin hyvistä tavaroista. Onko tää ihan normaalia?
Miten turhista tavaroista luopuminen voi ottaa niin koville? Johtuuko se siitä, että monet niistä kuvastaa jollain tavalla minua? Kaikki nämä erityisyksilöt kodissani kertovat äänetöntä tarinaa siitä, mitä minä ihannoin, arvostan tai millainen persoona olen. Voi apua. Mitä sitten, jos luovun suurimmasta osasta tavaroistani. Hukkaanko samalla itseni ja oman minuuteni?
Esineisiin ja vaatekappaleisiin liittyy niin monia mukavia tarinoita ja hauskoja muistoja. On paljon helpompi elää näitä kullanarvoisia hetkiä uudelleen, kun kädessä on joku asu tai esine niistä muistuttamassa. Olen usein miettinyt, että miksi tavaroihin voi niin paljon edes kiintyä. Nehän on pelkkää materiaa. Onkohan niilläkin tunteet? Ja molemminpuolinen match tekee erosta vaikean.
Hiljaa hyvä tulee
Vuosien aikana olen tullut siihen tulokseen, että ei kannata ainakaan lähteä soitellen sotaan ja hetken hurmiossa alkaa karsia varastoja. Useimmiten olen tullut katumapäälle todella vauhdikkaasti. Joskus jopa ennenkuin hurmio on edes lähtenyt haihtumaan mielestä. Prosessi vaatii aikaa ja rauhoittumista asian äärelle. Parasta olisi kehitellä ensin suunnitelma ja sitten käydä prosessia läpi ihan vain ajatuksen tasolla. Todella tärkeää on olla joku selkeä tavoite. Ja sitten vasta itse äksön.
Olen oppinut, että luopumisprosessiani helpottaa, kun käyn jokaisen tavaran rauhassa ja yksitellen läpi. Muistelen ja fiilistelen. Kirjoitan mieleeni tulleet ajatukset hauskoine muistoineen ylös. Kun otan lopuksi valokuvan kaikesta, niin aarteeni ovat hyvässä tallessa ja arkistoituna. Sitä paitsi kuvapikseleinä ne vievät huomattavan paljon vähemmän tilaa kuin tavaroina.
Toivottavasti myös sinä löydät itsellesi oikean ja sopivan tavan luopua kaikesta turhasta, jos sellaista tavoittelet. Itselleni kirjoittaminen toimii loistavana tukena ja suosittelen ainakin kokeilemaan. Pieni varoitus: tarina voi joskus viedä mukanaan ja avata suljettuja ovia menneisyydestä. Mutta hyppää avoimin mielin vain ovesta sisään.
Olen jo heti projektini alkumetreillä päässyt käsittelemään sellaisia asioita ja tunteita, jotka luulin jo käyneeni läpi vuosia sitten. En voi tarpeeksi hehkuttaa sitä vapauden tunnetta, kun päästää lopullisesti irti menneisyyden riippakivistä. Ihan mieletön fiilis. Joskus vaan täytyy uskaltaa olla rohkea ja jättää jäähyväiset. Tutkaile rauhassa tuntemuksiasi ja kirjoita kaikki muistiin.
Kaikesta ei tietenkään kannata luopua kertaheitolla. Hah. Tämä on kyllä vaarallinen lause ja aiemmin olen tarttunut siihen täysillä kuin pelastavaan oljenkorteen. Enkä ole heittänyt mitään pois. Järki päähän. Ei kaikki muistot voi olla niin elintärkeitä. Ne pitää vain yrittää lajitella tärkeisiin ja vähemmän tärkeisiin. Tämä on niin helppo sanoa ja kirjoittaa tänne. Mutta usko pois, tiedän sisälläsi jylläävän tuskan ja ahdistuksen.
Muuttuuko elämä?
Onneksi rikkinäiset tavarat on sentään suht helppo heivata pois. Kiva, jotain helppoa sentään minunkin elämässä. Paitsi ne kalsarit. Kaikkien muiden hamstrauskohteideni kanssa tunteet menee ylös ja alas kuin vuoristoradassa. Jos pääsen haaveilemaani lopputulokseen, tuntuuko elämä enää yhtään mukavalta? Muuttuuko kotini pikkuhiljaa skandinaavisen vaaleaksi ja pelkistetyksi?
Ajatus ei kyllä kauheasti houkuttele. Taidan liioitella. Tuskin koskaan pystyn hävittämään niin paljon tavaraa, että lopputulos olisi kuvailemani kaltainen. Eiköhän tänne kuitenkin vahingossa unohdu ainakin muutama kunnon pölynkerääjä.
Näin paljon lähti pois
Katso kuvasta! Olen ollut rohkea ja laittanut paljon tavaraa myyntiin maalla itsepalvelukirpputorille. Hui!
Nyt on hyvä suunta, kaikki ylimääräinen vaan kirppispöydälle, tarpeeton tavara löytää uuden kodin, ei luopuminen tunnu niin vaikealta, kun tietää että menee kiertoon ja tulee vielä rahaakin! Hyvä! Hyvä!
Kiitos kannustuksesta…😍 Se kyllä tuntuu parhaalta, jos itselle turhat tavarat löytäis uuden ja onnellisen kodin vaikka sieltä kirppiksen kautta..👍
Lähtevien tavara-aarteiden satamassa myrskyää!! Viima viskelee esineitä ja tunteita, mutta kaiken riepottelun kestänyt luopuja herää tyyneen aamuun. Olo on puhdas – ja tärkeä huomio: hurrikaaniksi äitynyt ilmiö järjesti tilaa uusille tavaroille…
Ei maailmassa valmistettaisi niin monenlaisia tavaroita, ellemme niistä tykkäisi. Ehkä on niin, että esineet sitovat meidät paikkaan, aikaan, ihmissuhteisiin ja koko elämään. Muistoihin ja muistiin. Luovutetun muiston tilalle hankitaan uusi, ajankohtaisempi.
Kaikilla meillä lienee esineitä, jotka koemme korvaamattomiksi. Mihin ne meitä sitovat? Miksi niin voimakkaasti? Tuntuvat jopa olevan osa itseä – todellista minää tai sitä itseä, jollainen olisin aina halunnut olla.
Miulla heikko, itsetutkiskeluun ohjaamaton alue on kirjat. Niitä löytyy hyllyistä ja komeroista. Jo yhdestä kirjasta luopuminen tuntuu kuin leikkaisi korvansa irti.
Olenko siis aina halunnut olla kirja? Kovat kannet, yllättävä tai tylsä sisältö.
En kai halua kirja olla, mutta tahdoin kirjojen kirjoittajaksi.
Kirjan kirjoittaminen on tuskaa, siitä en tykkää. Miulle valikoitui kirjojen säilöjän ja lukijan rooli.
Varsinainen pyörremyrsky iskee kyllä välillä.. mutta totta on, että aamua kohti yleensä tyyntyy ja aurinko alkaa paistaa..😍
Tavarapaljous on kyllä ihan hillitöntä nykyään joka puolella. Olisko elämä paljon huolettomampaa, jos ei omistaiskaan niin paljon sitä sun tätä?
Omistaiskin vaan sitä tai tätä..😅
Kirjat on myös mun heikko kohta, en uskalla edes ajatella niin pitkälle omaa raivausprojektia, apua. Sit tarviin ihan oikeesti apua.
Hei, kirjan kirjoittaminen ei oo koskaan liian myöhäistä. Ostaisin varmasti siun kirjan (hyllyssä on vielä tilaa yhdelle), se olis varmasti mielenkiintoinen ja hyvällä fiiliksellä kirjoitettu. Jään odottamaan innolla..😍
” Marittaminen ” …kun ekaa kertaa tyttäret puhui siitä, ajattelin että jotain marisemista varmaan…jatkoin kahvin laittoa ja menin ihan ulalle juttujen edetessä ; so. turhat kamat pois pois !! Aijaa…kirjakin ilmestyi ja sitä tyrkytettiin mullekin..plarasin sukkelaan läpi..joojoo, tuttua ! Mutta ; tökkäsit kyllä aika ytimeen ; ” – voi elää kullanarvoisia hetkiä uudelleen -” !! Ja totta sekin -molemminpuolinen match !! Venkoilemalla ja kiemurtelemalla ja kieroilemalla olen saanut voiton ja itseni irti niistä…tyrkytän mieleen ; ” -niin kauan, kun muistan kamaan liittyvän tarinan, muistan sen siis ILMAN sitä kamaa !!…ja sitten, kun en enää muista, sillä ei ole väliäkään !! Toimii kyllä hyvin tämäkin systeemi ; ota topakka kaveri, joka pitelee jätesäkkiä ja auttaa kiskomaan kaapeista kamoja…vauhdilla !! Miettimisaikaa ei anneta !! Ja hupsheijaa, pari säkkiä lähtee kaverin hotlariin ja paikkaa et tiedä !! Tehokasta…mulla toimi pari kertaa, enkä edes muista mitä lähti ! Kerrassaan uudistavaa ja huojentavaa…sitä se on, ja sie et heitukka huku etkä muutu miksikään muuksi ; olet sama pottutyttö…!
Marisemistakin voi kuulua jostain suunnasta joskus..😅 Kaikki keinot on pakko sallia näissä hommissa, myös kieroilu ittensä kanssa..😍
Nyt pidetään muistit kunnossa, ettei tärkeet matchit unohdu ihan lähimpinä vuosina. Mulla on jo yks hyvä ystävä, joka on alkanu viritellä jätesäkkejä valmiiks suurhävitystä varten. Sit se on kuule Pottutytön kamoille menoa eikä meininkiä.. 😱