Ehjiä ja puhtaita, mutta pieniä ja puristavia viikattuina söpösti omiin lokeroihinsa. Osa maaseudun rauhaan muuttaneista tavaroista on ollut jo vuosia unohdettuina muovisissa yksiöissään. Lähes kaikki näistä aarteista on vaatteita vuosikymmenien varrelta. Niin on jännää pari kertaa vuodessa kurkistella bokseihin ja fiilistellä muistoja. Mutta himskatti sentään säilytyslaatikoista koostuva torni on jo minua korkeampi.

Mökillä makuuhuoneemme lattiasta häviää useampi neliömetri laatikoiden alle. Näissä säilytysbokseissa on ainoastaan extravara-eriskummalliset eli ei koskaan käytettävät asut. Tornin lisäksi meillä on myös oikea vaatekaappi, jossa on reilusti hyllytilaa sekä Pottutytön että Riisipojan mökkivaatteille.

Kippana laatikko

Minua rauhoittaa tieto, että vaatteita löytyy joka tilanteeseen ja vaikka mihin käyttötarkoitukseen. Maalla tehdään monenlaisia ulkohommia usein muuttuvissa keleissä, joten tarvitsen joka lähtöön sopivia remppavaatteita. Mallistossa on villiä valinnanvaraa ja tyylinäytteitäkin yli kolmenkymmenen vuoden takaa. Voisin vaikka järjestää erityisen muotinäytöksen mökkinaapureille.

Suurin osa vaatteista on vähän kippanoita, tunnustan, joten ne kyllä lähtevät ensimmäiseksi pois poikkeen. Olipa sitten mitä tahansa laatumerkkiä. Ei taida olla enää kivannäköistä katseltavaa, jos napa tai persvako vilkkuu kylänraitilla kävellessä. On muuten kiva setti näitä napaa tuulettavia helletoppeja, kaksitoista väriä, osa taitaa olla jopa samankin sävyisiä. Ainakin samaa merkkiä on eri väreissä. Kaikki pois. Isoja vaatteita on vain muutama, mutta niitä voi sentään heitellä päällekkäin, jos sataa, ukkostaa, myrskyää, pakkastaa, tuulee tai sataa jotain valkoista. Sopivankokoiset vaatekappaleet odottavat vielä kaupungissa raikkaaseen maalaisilmaan pääsyä.

Sovitan kaikkia päälleni mahtuvia asuja ja keskityn jokaiseen sille kuuluvalla hartaudella. Oi, kauniissa valkoisessa hupparissa lukee isoilla vaaleanpunaisilla kirjaimilla Italia. Ihana matkamuisto Venetsiasta Pyhän Markuksen aukion viereiseltä pikkukujalta. Mutta ei mahdu enää mun hartiat kunnolla kääntymään takin sisällä. Harmillinen juttu. Mistä löytäisin Italia-fanin tähän hätään? Sinäkö?

Entä pienet, lyhyet, kapeat ja kiristävät kesäpaidat. Huh. Eikun pois vaan. Ekasta boksista paljastuu vielä jättikokoinen paita, jonka rintamuksessa on koppurainen kuva valaista. Ikimuistoinen valaiden vakoilureissu Havaijilla, kapteeni Danin ohjaamalla aluksella. Se oli kyllä uskomattomin veneretki ikinä, joten oli kyllä ihan pakko ostaa muistoksi tämä paita. Ei muuten ole lajissaan ainoa. Olen aina ollut innokas matkamuistojen ja tuliaisten ostelija. Siis ennen olin, nyt se on loppu tai ainakin siitä on tullut minimaalista. Samoin kuin matkustelustakin tällä hetkellä.

Hienohelma pullakahvilla

Valkoiset villapaita, farkut ja farkkuhame, nämähän ovatkin varsin käytännölliset vaatteet risusavottaan tai kukkapenkin kitkemiseen. Se niistä remppavaatteista. En kyllä ala näillä hienostelemaan. Johan ne ihmiset alkaisivat puhua kylillä, että mikä ihmeen hienohelma siellä pöheikössä pyörii. Kaadan laatikon sisällön sängylle ja siitä suoraan isoon muovipussiin. Määränpää tuntematon. Välietappina paikallisen S-marketin takapiha. Vaatekontti, are you ready?

Makuuhuoneen avoimesta ovesta sisään leijailee maailman ihanin tuoksu. Äidin paistamat tuoreet pullat. Päiväkahvikutsusta ulkoterassille ei voi kieltäytyä. Pehmeä korvapuusti ja auringon lämpö. Tunnelman pilaa kauhee määrä itikoita. Suuhun meni pullan mukana varmasti joku pieni ja lentävä lihapala. Harhautan hyttyset pienellä hyppelyllä ja palaan kiltisti takaisin laatikkopinoni keskelle.

Maalaismuija

Vetäisen mummon vanhan huivin päähäni ja solmin sen oikeaoppisesti takaa kiinni. Tulipa tehokas olo, eikä muuten enää hiuksetkaan harota naaman edessä. Näytän varsin tyylikkäältä maalaismuijalta, hah. Äiti huutelee jo perääni: ”Miten männöö?” ”Ihan hyvin.” vastaan vaisusti makuuhuoneen uumenista, mutta en ihan totuudenmukaisesti. Ei kyllä mene ihan eikä varsinkaan hyvin. Kesken raivausprojektin iskee aina järkyttävän kamala ahdistus. Alussa olen täynnä lapsenomaista innostusta ja puuhakkuutta. Sitä seuraa nopeasti täysi lamaannus. Kaadun sängylle. Voimat katoaa, hiki helmeilee otsalla ja tekisi mieli vaan maata liikkumatta silmät kiinni ja odottaa. Mitä? Ihmettä varmaan. Tunnistatko oireet?

Kun voimat alkavat palautua, nousee kiukku ja haluaisin paiskata kaikki laatikot niine hyvineen ikkunasta ulos. Kotona kerrostalossa ajatus houkuttaa enemmän, sillä siinä mielikuvassa näen hidastettuna pitkän lentomatkan yläkerroksesta maankamaralle. Täällä maalla koko komeus tömähtäisi vain tylsästi sekunnin sadasosassa maahan metrin korkeudelta. Ei kovin hohdokasta.

Vasta ensimmäinen laatikko on käyty läpi ja kuusi jäljellä. Suoriudunkohan täältä saunaan koko iltana? Ärsytys ja ahdistus vaan kasvaa kasvamistaan. Mummon vanha huivikaan ei enää paljon takaraivolla lohduta. Keskityn tosissani ja viimein saan kerättyä greisin käsittelymoodin. Nyt lähtevät villavaatteet. Ensin kaikenkarvaiset kaulahuivit, joita on pinossa 13 kutittavaa yksilöä. Pisin on ainakin neljä metriä pitkä. Sen, jos kieputtelee ympärilleen, niin eipä paljon muuta tarvitse. Leveyttäkin löytyy melkein metrin verran. Mihin tarkoitukseen hankittu? Peitoksi?

Parit keinokuituiset paidat ja kolme kätevää liiviä, kohokuvioilla ja ilman. Neljä niin pientä villatakkia, että sopisivat mukavasti veljenpojan 5-vuotiaille kaksosille. Ei siis enää itselle, paitsi ehkä minibolerona. Pois vaan kaikki. Valkoisessa pipossa lukee punaisella etunimeni. Kävelisinkö tämä päässä missään? En. Jos siinä lukisi Pottutyttö, niin en varmaan raaskisi heittää pois edes nukkuessa.

Laatikko täynnä Marimekkoa ja toppahousuja

Marimekon kylpytakki on ollut laatikossaan viisi kesää ja talvea, sillä ostin uuden, vähän herkullisemman värisen. Toin vanhan maalle, koska ei Marimekkoa voi poiskaan heittää. Laadukas kun on, ei mene rikki, ei hajoa, ei juuri kulu eikä rispaannu. Vähän epäreilua kylpytakkiani kohtaan, että suosikkini maalla saunan jälkeen on paikalliselta kirpputorilta ostettu retro saunamekko. Marimekko on kesäiltaan liian paksu. Rohkenenko lahjoittaa sen jollekin kylmäkallelle? Enköhän.

Toppahousut. Niitä mahtuu laatikkoon kolmet. Yhdet ei sen sijaan mahdu edes takaliston kohdalta ylös. Kahdet säästän, yhdet ohuet ja toiset paksummat paksummille pakkasille.

Laatikko viis, sinne kurkkaan siis. Tämä on mulle helppo, sillä se on täynnä Riisipojan landevaatteita. Hän voi käydä nämä läpi itse. Minähän saattaisin heivata kaikki pois katsomatta yhtään tarkemmin. Huomaisikohan hän, jos koko laatikko puuttuisi pinosta? Varmaan huomaisi, koska kohta ei ole enää koko laatikkopinoa. Ihan kohta.

Pyjamabileet

Juhlavaatelaatikossa on päällimmäisenä maailman suloisin vaaleanpunavalkoruudullinen pyjama. Juhlavaate tämäkin, koska olen viettänyt nämä ylläni lukemattomia ihania pyjiksiä eli pyjamabileitä ystävieni kanssa. Tämän juhlavan asun ostopäivän muistan kuin eilisen, vaikka vuosi oli siinä 2000-luvun huitukoilla. Olin hengailemassa ystäväni Aunen kanssa Sokoksen vaateosastolla. Kuumeisesti etsittiin jotain sopivaa vaatetta illan megabileisiin. Vitsinä sovitettiin myös flanellipyjamaa. Hauskaa, mutta mihin me niitä tarvittaisiin? Apua, pyjama tuntuikin ihan sairaan mukavalta ja lämpimältä päällä. Pyjamakassit heiluen suunnattiin mun luokse ja vietettiin rauhalliset pyjikset uusissa ja saakelin kalliissa pyjamissa. Se niistä illalle suunnitelluista bileistä.

Pyjama oli superkannattava ostos. Ilman sitä en aikoinaan suostunut lähtemään mihinkään reissuun. Mikä sen ihanampaa, kun vauhdikkaan lomapäivän päätteeksi kaivautua pehmeässä pyjamassa hotellihuoneen viileiden lakanoiden väliin. Onkohan Aunella vielä tämä tallessa? Nyt muistankin, kaverin pyjama hajosi noin vain päällä ollessaan, lahkeet putosivat maahan. Haarasauma tuli todellakin elämänkaarensa päähän. Mun housut on jo hapertuneet liian monesta kohtaa, ei oo enää mitään tehtävissä. Niistä on vaan nyt luovuttava.

Tunnustan, pyjamajuhla-asuja on useita. Eihän nyt sentään samoilla housuilla juhlittu joka viikko. On lilaa, harmaata, tummanpunaista, beigeä ja mustaa. Kuosi on kaikissa sama eli ruudullinen. Pyjamabileiden kulta-aikaan asut olivat sopivan väljiä, mutta ei enää. Näistä kun ei löydy joustoa yhtään. Yksi malli poikkeaa muista täysin. Se on luonnonvalkoinen, yksivärinen silkkipyjama, joka oli todellakin vain erikoistapauksia varten. Ne tapaukset jääköön salaisuudeksi.

Pyjamakokoelman alla kimaltelee kaikenlaista blingblingiä paidoissa, helmoissa, hihoissa ja sukkahousuissa. Teen nopean ratkaisun ja laatikko sisältöineen jätesäkkiin. Hienoudet pyjamineen päivineen menevät seuraavalle bilehileelle ja se en ole enää minä.

Laatikko numero seitsemän

Viimeinen laatikko on täpötäynnä niitä kuuluisia kaiken nähneitä mökkikalsareita. Jos olet lukenut ensimmäisen juttuni alushousuista, ymmärrät ehkä mitä päässäni pyörii. Ei mitään, paitsi numeroita. Mun kotikätköistä löytyi 183 erilaista kalsaria ja maalta vielä hienosti elämässä selvinneitä 36 kappaletta eli kalsareita onkin yhteensä 219. Jep.

Nyt mä lähden saunaan, heippa.

Näin paljon lähti pois

Laatikkovaatteita oli alussa 151 kappaletta ja lopussa 39 kappaletta sisältäen myös mökkikalsarit. Muutama vaatekappale meni sukulaisille ja kaikki loput S-marketin takapihan vaatekonttiin. Kylpytakki ja valkoinen Italia-huppari etsivät vielä uutta omistajaa. Elämää liikaa nähneet alushousut juhannuskokkoon.