Elämäni ensimmäisen pöytäliinan sain lahjaksi jo ihan pikkuvauvana. Kun parikymppisenä tytönheitukkana muutin ensimmäiseen omaan kotiini asumaan, tarvitsin monta pöytäliinaa. Onhan niillä useita tehtäviä huushollin pidossa. Pöytäliina suojaa pöydän pintaa ja vaimentaa astioista aiheutuvaa melua. Se koristaa pöytää ja kaunistaa kattausta. Useimmiten pöytäliina on valmistettu pellavasta tai puuvillasta, kerniä unohtamatta.
Ompelin suurimman osan pöytäliinoistani itse. Niiden piti mätsätä täydellisesti muiden tekstiilien kanssa, joten fiksuinta oli asioida kangaskaupassa. Nuoruusvuosista on kulunut aikaa ja arvaat varmaan, että jokunen pöytäliina on jäänyt jemmaankin. En siis muista luopuneeni yhden ainoasta pöytäliinasta.
Kaikki kauniit liinani ovat makuuhuoneemme yläkaapissa pestyinä, sileinä ja kauniisti rullattuina tai taiteltuina. Pääväri on selkeästi oranssi. Johtuneeko siitä, että elämäni ensimmäinen pellavainen liina oli oranssi. Tämä parimetrinen upeus on ollut jossain vaiheessa lapsuuden kotini seinääkin koristamassa enkä vieläkään ole varma onko se pöytäliina, pyyheliina vai seinävaate. Kaunis se on, mutta ei pääse millään tavalla oikeuksiinsa kaapissani. Pitäisiköhän liina taas vuosien piilottelun jälkeen nostaa makuuhuoneen seinää koristamaan?
Suuria liinoja, suuria unelmia
Jätti-isoja pellavapöytäliinoja minulla on yksivärisenä, monivärisenä, ruudullisena ja raidallisena. Nykyiseen kaupunkikotiini halusin ehdottomasti suuren ruokailupöydän, jonka ympärillä voisin viettää ikimuistoisia hetkiä ystävieni kanssa. Unelmoin herkkuja notkuvista kynttiläillallispöydistä. Toiveeni toteutui, nimittäin ensimmäinen suuri ruokapöytäni kirjaimellisesti notkui kaikesta mahdollisesti. Se oli koottu Ikean edullisista irtojaloista ja isosta, liian ohuesta vanerilevystä. Ja toden totta, tarvitsin suuria ja näyttäviä liinoja, ettei surkea kyhäelmäni paljastuisi vierailleni.
Nykyään ruokapöytäni on kaunista tummaa puuta. Se ei ole perinteistä suomalaista designia, vaan pikemminkin thaimaalaista mallia. Pöytä on aika iso ja jykevä. En olisi itse ehkä löytänyt juuri tätä pöytää, mutta onneksi uskalsin jo vuosikymmeniä sitten avata kotini oven sisustusohjelmassa nimeltä Inno. Se oli kannattava avaus, sillä sisustusarkkitehti Marko Paananen keksi pöydän lisäksi muitakin loistavia ja vähän jännittäviäkin ratkaisuja kotiini. Monet hänen ehdottamansa ideat toimivat vielä tänäkin päivänä. Ruokapöytä on niin komea, että en missään tapauksessa halua laittaa liinaa sen peitoksi. Kysymys kuuluu: ”Mitä teen hyllyssäni eläkepäiviään viettäville pöytäliinoille?” Suuren joukon olen jo vaivihkaa kuljettanut maalle äitini iloksi tai suruksi. Liinavaatekaapit pursuilevat täysinä sielläkin päässä.
Ruudulliset muistot
Kirpputorilla joudun aina joskus muistojen valtaan ja mukaani sujahtaa lapsuuskotini pöytäliinojen kopioita. Sellaisia neliönmallisia ruudullisia liinoja. Minulla on niitä turkoosina, oranssina, punaisena, vihreänä ja ruskeana. Mutta meillä ei ole yhtään oikeankokoista pöytää niille. Muistelen, että mummoni levitti tällaisen valkoturkoosiruudullisen liinan ison ruokapöydän keskelle, kun meille tuli harvinaisia kahvivieraita. Hyvin mahtui posliinikupit ja kaikki tarjottavat liinan päälle, vaikkei se koko pöytää peittänytkään.
Sukuni naisväki on aina ollut kova virkkaamaan. Harmi, että puikot ja koukut eivät pysy käsissäni yhtä näppärästi. Tehtailisin varmasti suloisia pieniä pitsiliinoja jokaisen kipon ja kupin alle ja päälle. Mutta kyllä minulta pitsiliinojakin löytyy, vaikkei ne omatekemiä olekaan.
Piiloon vai pöytään
Kaapissani on aivan oma osastonsa joululiinoille ja niitä on paljon. Ikävä kyllä ne ovat jääneet monena jouluna kaappiin, koska olemme olleet siihen aikaan vuodesta poissa kotoa. Harmittaa, että liinat eivät ole päässeet esille. Olisin toki voinut ottaa mukaani maailmalle vaikka kuinka monta punaista joululiinaa, mutta matkalaukkuni täyttyvät aina kaikesta muusta tarpeellisesta.
Hyvänä kakkosena joululiinojen jälkeen tulevat tabletit ja kaitaliinat, joita sentään käytän ahkerasti. Keittiön pitkällä tasolla komeilee useimmiten joku kirkkaanraidallisista kaitaliinoista. Vaihteluhan virkistää, joten malleja on monia ja olen siis todella virkistynyt. Osa kaitaliinoista on kahden taitavan naisen, kummini ja äitini, käsinkutomia. Niitä en edes raaski laittaa pöydälle. Se vasta ihan hölmöä onkin, koska juuri sellaisten upeiden luomustenhan täytyisi olla koko ajan kaikkien ihailtavana. Täytyykö tässä seuraavaksi lähteä pöytäkauppaan hankkimaan sopivankokoisia pöytiä liinoille?
Näin paljon lähti pois
Alussa pöytäliinoja oli 182 kappaletta ja lopussa vähän reilu sata eli 129.
Kyllä itselläkin yhdet ja samat liinat pöydillä, vaikka vois välillä vaihdellakin. Ja hyvä ois myydä kirpputorilla liikoja pois, muttei raaski luopua yhdestäkään. Näin se vaan menee!
Just se!😵💫 Miten kummassa tarpeettomistakin pöytäliinoista luopuminen voi olla niin vaikeeta? Jos vaikka joskus…
Sama ongelma täälläkin. Liinoja on kauniisti taiteltuina sekä makuuhuoneen vetolaatikoissa että vaatehuoneen ylähyllyllä laatikoissa.
On tullut hankittua isoja valkeita pöytäliinoja juhlia varten, mutta siellä laatikossa odottavat seuraavia tärkeitä juhlia. Tuskin sellaisia enää tässä iässä kotona järjestetään.
Seuraavaksi on verhot ja lakanat tilaa viemässä, vaikka kaikkea ei ehdi edes käyttämään. Mites Pottutytöllä?
Vitivalkoisia pellavaisia juhlaliinoja löytyy myös täältä. Niitä seuraavia juhlia odotellessa! Taitaa olla niin, että nykyään monet juhlat juhlitaan muualla kuin kotona. Helpompaahan se on mennä valmiiseen valkoliinapöytään..😇
Kääk, verhot ja varsinkin lakanat.. huh huh! En ole vielä uskaltanut hypätä niiden sekaan..😅
Pöytäliina maailma kuulostaa hauskalta!😍
Yhdellä tempulla saisi aivan uuden ilmeen keittiöön. Mulla on vaan yksi lapsen sottaama vahakangas. Nyt kävin haaveilemaan jo joululiinasta🤶🏼😛
Siis oikeasti yksi? Onko mahdollista, ettei yhtään enempää.. edes jonkun kukkapurkin alla?
Mun täytyy kyllä esitellä sulle muutama joululiina..🥰
Jopas heitukkainen sohas aiheeseen ; tunnustan oitis ; korkea vanha piironki, 4 kerrosta laatikoita (päällä telkkari), täynnä liinoja, äidin hoitajaharjottelija-essu omakätisesti kirjailtu nimi vyörärönauhan sisäpuolelle, ajalta heti sodan jälkeen, esikoisen rotinalahjapyyhe (tuonut säilöön) mun kummeilta, Tommi+Meeri, 2 omaa häälahja pyyhettä, 1 omatekemä pitsiliina, virkattu neliöistä, kalastajalangasta…miten olinkin osaava joskus alle rippikoulu-iän…perintö-joululiinoja 2 omasta lapsuudesta, jotka löytyy aina Jouluna pöydiltä! Pieniä rullakoita, kääreessä monenmonta, pieniä joululiinoja, isoja joululiinoja, kirjottuja isoja pyöreitä, kantikkaita, kaitaliinoja…ja paljon on vielä poppanoita, vanhin omatekemä iso poppana, isoista puuvillaverhoista leikatuista kuteista( -73 ekaan yhteiseen kotiin ommellut valtavat sireeninkukat-verhot, mustaa,lilaa,valkoista) löytyy vielä eteisen ison kenkäkaapin hyllyn päältä…palveli edellisaikaa varmaan saunan pukuhuoneessa ja sit kuistilla !! Paljon on lapset huolineet poppanoita… innostuin niiden tekoon joskus 1980 alussa…onneks laantui ! Liinat on vähentyneet viime vuosina käytöstä…tiedä hänt, miks !? Mutta ei vaan voi luopua, kun on lahjaa, perittyä, muistoja, kauneutta ja taitavaa osaamista…ja ne oikeesti piristää, sie sen sanoit !!!!! Oikein muhkea siis muistojen vanha liinavarasto meilkii…! Äidillä taitaa ollakin nykyisillään se mahtavin varasto…Kuule, yks kaveri ompeli yhdestä joulun vihreä+hopea+puna liinasta mulle aika ison kuusen muotoisen joulukalenterin, taitteli napakaksi ja tikkasi tiiviiksi, taskuja 24, renksu tähtenä, se nököttää eteisen ovessa joulukuussa, taskuissa jotain, kuka tupahan astahtaa, se taskusta jotakii napata saa… Liinotellaan ja liihotellaan muistoissa…
No jestas sentään, kyllä sieltäkin löytyy! Ja mitä mukavia muistoja liinoihin kätkeytyykään. Parhautta on jonkun itselle rakkaan ihmisen ominkäsin kudotut, virkatut ja tikatut taidonnäytteet. Niistä ei vaan voi luopua.
Kiinnostavaa olis tietää minkälainen on teidän esikoisen rotinalahjapyyhe.. ettei vaan sattuis olemaan samaa mallia kuin täällä..😍
Joulun alla pitäis tulla kurkistamaan teidän eteisen oven pikkutaskuihin..😉, aika hitsin kiva idea sun kaverilta..😇
Pöytäliina-ajat tuli elettyä pois – ensin lapsuudenkodissa ja myöhemmin ikiomassa ei pöytää ilman liinaa -elämänvaiheessa.
Nyt ainoa käytössä oleva pöytäliina on keittiön marimekkovahakangas.
Yläkomerossa lojuu kaksi kankaista liinaa, joulunpunainen Lumimarja-kuosii ja kesäinen, usein nurmikollekin levitetty riemuisa alusta aurinkoisiin ulkoruokintahetkiin. Kaikki muu liinasato lähti muutama vuosi sitten ilman kaihoa tai kaipuuta kirpputorille, josta saan helposti täydennystä, mikäli tuukikuume joskus iskisi.
Suosittelen kirppisratkaisua! Rakkaimmat liinat säilöön valokuvina!
Oi niiiiitä aikoja..🤩 Sulla on just kaikki tarpeellinen tallessa, koska kaikki on käytössä. Haaveilen samasta! Ehkä joku päivä heitän itsekin vielä 125 liinaa pois ja jätän neljä.. ehkä niillä pärjäisi ihan hyvin!
Kirpputori on varmasti tässä tapauksessa just se oikea paikka myös minun pöytäliinoille..👍
Minulla kans jos minkälaisia liinoja.Niitä tulee perittyä, kun joku vanha sukulainen kuolee.Ei raaski käsin kudottuja yms.laittaa pois!
Itse olen vahakangasfriikki.On joka lähtöön ja vuodenaikaan.Marimekkoo,Vallilaa,Pentikkiä.😁Rullat miehen työhuoneen kaapistojen päällä.Voit arvata,miten ilonen hän on, kun ne vyöryy hänen päällensä, kun availee yläkaappeja🫣 Pitääkö ihmisellä olla 25 eri vakstuukkia!?😂Pitää..!
Perintöliinat on ihan eri kategoriaa, ne on paljon arvokkaampia monessa suhteessa..😇
Mutta kymmenet vahakankaat?! Miten monta vuodenaikaa Suomessa on, mie oon tainu jo unohtaa..🤭 Ja ei kai se muu auta, kun näköjään on oltava 25 vakstuukkia, jos siullaki on.. ja vielä miehen puolella..😅