You are currently viewing Pikku pikku bikinit

Pikku pikku bikinit

Bikinit ovat tuikitarpeelliset vaatekappaleet täällä toisessa kotimaassani, missä aurinko paistaa ympäri vuoden lähes tauotta. Niinpä minulla on niitä yksi vetolaatikko ääriään myöten täynnä, vaikka en mikään himoauringonottaja enää nykyään olekaan.

Oi niitä aikoja, kun vietin jokaikisen vapaapäivän rannalla tai altaalla pötkötellen hyvän kirjan kanssa. Tuolloin, vuosikymmeniä sitten, puhuttiin paljon vähemmän auringon haitoista. Eikä ollut vielä sellaisia älypuhelimia, joista voi yhdellä vilkaisulla nähdä reaaliaikaisen UV-indeksin. Siitä huolimatta olen aina ollut tunnollinen aurinkovoiteen käyttäjä. En ole laittanut nenääni ovesta ulos ennenkuin olen suojannut itseni rasvalla, jossa on tarpeeksi korkea suojakerroin. 

Ihoni on vaalea ja se kärähtää supernopeasti ilman suojaa. Nykyään lueskelenkin kirjoja mieluiten palmun alla varjossa enkä suorassa auringon paahteessa. Siellä palmun allakin tarvitsen kauniit bikinit ja täällä kyllä riittää sekä palmuja että bikineitä.

Uudet biksut joka vuosi

Taas on se aika vuodesta, kun kauppojen hyllyt täyttyvät uusista herkullisen värisistä bikineistä ja uikkareista. En millään voi vastustaa kiusausta. On ihan pakko päästä hiplailemaan uutuuksia. Yritän ihan tosissani olla järkevä ja kiellän itseäni hankkimasta enää yksiäkään uusia auringon ottamiseen tarkoitettuja vaatekappaleita. Helppoa se ei tule olemaan.

Katsoin juuri sattumalta pari vuotta vanhan haastattelun näyttelijä Iina Kuustosesta. Häneltä kysyttiin, että vieläkö hän ostaa itselleen joka vuosi uudet bikinit. Ajattelin, että onpa hullua, joka vuosi uudet bikinit! Mutta tässä sitä ollaan, ihan samassa touhussa oltu jo useita vuosia. Olen totta tosiaan ostanut itselleni vähintään yhdet, jopa kahdet bikinit per vuosi. Kyllä, se on hullua.

Omistamieni bikinien väriskaala on upea. Suurin osa on malliltaan olkaimettomia, koska en yhtään tykkää olkaimien jättämistä rusketusraidoista. Osan bikineistä olen ostanut myös mekkojen ja toppien alla käytettäviksi. Niissä on joko niskalenkki tai erityisen ohuet olkaimet.

Riittääkö kymmenet bikinit?

Nostelen kaikki bikinini yksitellen pois laatikosta ja huomaan ensi silmäyksellä, että vaikka kuinka monet niistä ovat käyttämättömiä. Jaahas, eikun sovittelemaan. Keltaiset bikinit ovat tulleet jo tiensä päähän ilman minua ja niiden kuminauhat venyvät käsissäni muodottomiksi ja kumin haju tarttuu ikävästi sormiini. Voi harmi, edes bikinit eivät siis säily hyvinä ilman käyttöä. Onnekseni laatikosta löytyy myös uudet keltaiset.

Olen näköjään hankkinut useampia erivärisiä alaosia yksille ja samoille yläosille, varmuuden vuoksi. Nirunarumallit eivät enää tunnu miellyttäviltä päällä, joten ne laitan pois ensimmäisinä. Jos pystyn. Entäs voinko luopua elämää nähneistä mustista, jotka minulla oli ensimmäistä kertaa päälläni Riisipojan kotirannalla? Laatu näkyy kestävyydessä, nimittäin näiden kanssa voisimme juhlia kohta 20-vuotissynttäreitä. Kakku pöytään ja mustat bikinit päälle viimeisen kerran.

Punaisen eri sävyt hallisevat uima-asujeni värimaailmaa. Se on vähän yllättävää, koska pukeudun harvoin punaisiin vaatteisiin. Suosikkibiksuni ovat kuitenkin hemaisevan punaraidalliset. Ostin ne itselleni joululahjaksi muutama vuosi sitten, kun vietimme joulua lämpimässä. Sinä jouluna päätin irrotella joulurutiineista. Makoilin koko aurinkoisen joulupäivän kuumalla hiekkarannalla – ilman tonttuhattua.

Bikinikokoelmaani katsoessani huomaan, että olen enemmänkin yksiväristen kuin kuviollisten mallien ystävä. Se näkyy myös käytössä. Kaikki villit kuviolliset bikinit ovat saaneet odotella käyttövuoroaan laatikon pohjalla jo vuosia. Yritän muistaa tämän pienen yksityiskohdan, kun seuraavan kerran astelen uikkarikauppaan ostoaikeissa.

Miten monet bikinit oikeasti tarvitsen? Ja kuinka usein on järkevää vaihtaa uuteen malliin? Olen monien vaatteideni kanssa samojen kysymysten äärellä. Kaikkea on turhan suuret määrät. Loppujen lopuksi kuitenkin käytän ainoastaan omia suosikkejani tasaisesti vaihdellen. Harvat vaatteistani pääsevät kulumaan käytössä huonokuntoisiksi.

Voihan bikinit! Tarvitsen ainakin muutamat parvekebiksut, rantabiksut ja kaupunkibiksut. Riittääkö kymmenet?

Näin paljon lähti pois

Alussa bikineiden määrä oli 35 ja lopussa 24. Kymmenet ei siis riittäneet. Bikinit ovat hankala kohde kierrättää, joten jouduin kylmästi heittämään useimmat suoraan pois.

Tällä artikkelilla on 6 kommenttia

  1. Sanna

    Ihana bikinikuva😍
    Sinulla saakin löytyä bikineitä kun käyttöaikaa on kokonainen vuosi. Täällä 6 viikon kesässä ei montaa kertaa bikineitä ehdi päälle pukea👙
    Ehdottomasti pitää olla olkaimettomat, että rusketusalue maksimoituu😂
    Paitsi nyt ostin koko uimapuvun, koska keskivartalo ei ole näyttelykunnossa🍺

    1. Pottutyttö

      Kiitos!😍 Se on totta, että käyttöaikaa bikineille löytyy täällä aika ruhtinaallisesti. Tosin en nyt sentään koko aikaa biksut päällä hyppelehdi, vaikkei sitä edes kukaan kattois mitenkään kummallisesti. Paitsi ehkä töissä..😜 Kaivele vaan kuule vanhat bikinit esille ja ole ylpeä sun keskivartalosta. Se on elämää ja se oot sä ❤️

  2. Mirja

    Moikka! Minä olen yksien biksujen nainen, voitko uskoa!? Sitten on kaksi uimapukua. Tosin Suomessa se riittää hyvin. Nykyiset ovat olleet vuodesta 2014. Ihanat salanimet teillä; Riisipoika ja Pottutyttö 😊

    1. Pottutyttö

      Moikka! Oho, nyt kuulostaa vähän oudolta.. yhdet biksut?! Muistitko kattoo kaikki laatikot ja lomakassin sivutaskut..😎
      Niin se vaan taitaa olla, että Suomessa riittää vähempi määrä biksuja. Ja mä ainakin tykkään mieluummin uida uimapuku päällä järvessä, mutta meri vaatii aina bikinit..☺️
      Riisipoika ja Pottutyttö kiittää 😍

  3. Sirkka+Holopainen

    Suomen kesässä tosiaankin riittää… tai siis ei varsinaisesti riitä… yhdet bikinit… tai etenkin nykyään minulle riittää uimapuku… – tai, no, eihän sekään meinaa riittää, on ostettava isompi…
    Olen katsellut myös pitkälahkeisia ja -hihaisia uima-asuja. Nykyäänhän monet uimahallitkin hyväksyvät niiden käytön, eikä semmoinen olisi huono mökkirannoillakaan. Ei keräisi liikaa huomiota… tarkoitan siis hyttysiä…!!
    Matkustakaa siis aurinkorannoille, käyttäkää kauniita bikineitänne nyt, kun se on taas mahdollista!
    Kannattaa muistaa, että meille kaikille hivuttautuu hiljalleen kummallinen aika, joka riisuu bikinit, korkkarit ja lopulta tennaritkin. Tätä en mainitse ilonpilaajana vaan paremminkin iloon innoittajana! Kyllä täälläkin aika vielä jatkuu – ainakin korkkari- ja tennari-!!!

    1. Pottutyttö

      Totta sekin, ettei pienet kangaspalat riitä lämmittämään Suomen kesässä.. ja jos meikäläisen pitäis suojautua vielä hyttysiä vastaan, niin tarvitsen koko vartalon peittävän mallin ja pitkävartiset tennarit..😝
      Sä oot aina ihan parasta seuraa iloon innoittajana, mennään sillä kohti uusia vuosikymmeniä – mieluiten korkkarit vinossa! 🥰

Vastaa