Kyllä, kyllä, kyllä! Vastaisin heti empimättä ja suu korvissa.
Vähän outo keissi se kyllä oli. En enää muista tarkkaan mitä oli tapahtunut vai oliko tapahtunut mitään erityistä. Ehkä jotain elämää suurempaa. Eräänä tavallisena perjantai-iltapäivänä kävelin kultasepänliikkeeseen ja ostin itselleni kihlasormuksen. Ihan aidon keltakultaisen sormuksen. Yksinoikeudella minulle. Kaiverrutin siihen silloisen lempinimeni ja tuon tärkeän vuosiluvun 1993.
Ja tässä se nyt on palauttamassa mieleeni tärkeää tapahtumaa menneisyydestä. Vastasin jo silloin itselleni kyllä. Muistan erityisen hyvin, kuinka sormusta sormeen pujottaessani ajattelin, miten huippua on olla kenestäkään toisesta ihmisestä riippumaton ja kihloissa itsensä kanssa. Olin nuori ja itsellinen. Hitto, että tuntuikin mahtavalta!
Sittemmin olen vain hamstraillut erikoisia bling blingejä, kaulakoruja, rannerenkaita, sormuksia ja korvakoruja. Ilman järkevää syytä tai sen suurempia fiiliksiä. Nyt mietin, että minkä ihmeen takia ja mihin tarkoitukseen? Kun ei olo ole tuntunut edes kovin itselliseltä näiden ostosten jälkeen, tosin enhän ole enää niin nuorikaan.
Korut ja kaikki muut tilpehöörit aiheuttavat tällä hetkellä ainoastaan hengitysvaikeuksia ja laatikontäytettä. En ole koskaan ollut erityinen helyihminen, mutta korulippaat kertovat ehkä toisenlaista tarinaa.
Innostun suunnattomasti, kun silmiini osuu jotain erityisen kiiltävää ja kaunista. Taidan olla pikkuinen koruharakka. Kaikki kauniit asiat viehättävät niin vietävästi, että pakko saada -tuntemukset täyttävät pään, sielun, sydämen ja ihan joka paikan. Eikä sillä ole järjen ja tarpeen kanssa mitään tekemistä.
Miten noista tuntemuksista pääsee eroon? Tarvitaanko siihen ammattiapua? Eihän kaikkea kiinnostavaa tarvitsisi niin kuumana haluta. Vähän hullua, että ensin fiilikset on innosta piukeena ostohetkellä ja sit toisessa ääripäässä surunmurtamana luopumishetkellä. Onko tässä mitään järkeä rääkätä itseänsä? No ei varmaan, mutta näihin hommiin liittyvä järki onkin jäänyt jo aikaa sitten jonnekin salaiseen ja hyvin varjeltuun paikkaan.
Kalevalaiset korut
Homma menee heti vaikeaksi, kun päällimmäisenä kiiltelee elämäni ensimmäisillä palkkarahoilla hankkimani korut. Iki-ihana hopeinen Halikon käätykoru -riipus sekä samaa sarjaa oleva sormus ja korvikset. Nämä Kalevalakorut olivat suosikkejani useita vuosia ja käytin niitä jopa useammin kuin kerran tai pari. Mutta nyt ne ovat unohtuneet ihan tyystin laatikon kätköihin. Harmi. Sormus tuntuu kylmältä ja oudolta möykyltä sormessani. Eikä kyllä enää edes mahdu kunnolla siihen sormeen, mihin sen aikoinaan ostin. Eli myyntiin menee vai mahtuisko kuitenkin joskus vielä. Ei ei ei ja vielä kerran ei.
Kalevalakoruja minulla on erilaista lintua, sydäntä, palloa, kuutarta, tinttiä, viipurin rinkeliä ja pöllöä pronssiversioina. Oi niitä aikoja, nämä korut olivat kuulkaas kuuminta hottia vuosikymmeniä sitten. Useimmiten mun päällä oli joku jättikokoinen myrkynvihreä poolopaita ja pitkäjalkainen lintu keikkui ryntäillä siinä paidan päällä. Zirp zirp.
Ystävyyssormukset
Monte Carlosta hankittu tyylikäs posliinirasia on täynnä sormuksia. Hmm. Onkohan tämä muuten oikeasti saippuarasia? On tai ei, mutta kaunis se on. Kannen alle mahtuu mukava määrä erikokoisia ja -näköisiä sormuksia. Oi ei, mitä ihania muistoja tämä rasia pitääkään sisällään.
Rasian muhkeimman sormuksen sain Helgalta kesälomaseikkailulla vuonna 2009. Se oli varsin tunteikas matka, kun paljastimme toisillemme aika herkkiäkin hetkiä lapsuusmaisemissamme. Aikamoinen yllätys, että lapsuuskotimme sijaitsivat samannimisellä kylällä, mutta eri puolella Suomea. Yksi yhdistävä tekijä lisää ystävyyteemme. Muistoksi ostimme toisillemme nämä suloiset huopasormukset, mulle pinkki ja Helgalle vihreä.
Värikkäin ja vauhdikkain kaikista on ostettu Faces-festareilta Annelin kanssa. Samanlaiset molemmille, tietty. Paksun hopeisen olen saanut ystävyyslahjaksi ihanalta Moiskulilta. Hänellä oli silloin myös samanlainen omassa sormessaan. Timanttinen versio löysi sormeeni rantalomalla yhdessä ystäväni Sartsan kanssa. Kymmenien rihkamasormusten välissä on kauniisti tummunut hopeinen sormus pienellä mustalla kivellä. Se on äitini saama rippilahja, jonka hän antoi minulle tänä kesänä. Pahnan pohjimmaisena, mikäs muukaan kuin, ensimmäinen ihka oikea timanttisormukseni. Onpas pieni, ei mahdu edes pikkusormeen. Ei kai enää tarvii mahtuakaan. Muisto onneksi mahtuu vielä päähän. Tämän antajan jätän salaisuudeksi.
Tätä kirjoittaessa tunnen olevani jonkin sortin sormusfriikki. Mutta hyvällä tavalla, koska jos ystävyyden merkityksen voi osoittaa toiselle korulla, niin eikö sormus olekin mitä parhain? Sehän viestii ikuisuudesta ja rakkaudesta. Oi, ystävyys ja ystävät!
Korut kiertoon
Tylsintä kerrottavaa on, että olen käyttänyt joitakin uskomattomia aarteitani ainoastaan sen hetken, kun olen kävellyt ulos tyylikkäästä koruliikkeestä tai viehättävästä rantabasaarista. Useimmiten jo hetken kuluttua investoinnistani korut ovat alkaneet häiritä minua. Joko liikaa kilinää tai ihoani on alkanut kutittaa.
Tämän kaiken osasin jo aavistaa ostohetken hurmiossa, mutta silti olen kuitenkin hankkinut kaikki nämä korut. Nyt se on loppu. Ei enää yhtään killutinta pölyttymään korutelineeseeni tai minkään laatikon nurkkaan. Olen vakaasti päättänyt luopua lähestulkoon kaikista kaunokaisistani kertaheitolla. Tämä päätös pysyy.
Toivon, että joku teistä innostuisi hankkimaan itselleen jonkun aarteistani. Näin se saisi uuden, ihanan elämän sinun ranteessasi, kaulassasi tai sormessasi. Oi, mikä kiehtova ajatus. Koska niin se vain on, että näitäkään erityisyksilöitä en todellakaan kykene heittämään kylmästi roskiin. Jotain on keksittävä. Muuten alan hyvin nopeasti ajatella, että eihän ne nyt niin paljon tilaa vie ja suljen laatikon niine hyvineen. Kuulostaako tutulta?
Näin olen toiminut kaikki nämä vuodet ja ollut tyytyväinen päätökseeni. Nyt kaikki muuttuu. Tunnen sen luissa ja ytimissä. Välillä mietin varovasti, mitä teenkään tulevaisuudessa kaikella tyhjällä tilalla kodissani. Ainakin sen tiedän, että en osta mitään tarpeetonta laatikon täytettä, jos en ihan oikeasti tarvitse. Näin helpolta se kuulostaa.
Tällä hetkellä ainoat käytössäni olevat korut ovat sormessani kiiltelevät kihla- ja vihkisormus, puolisolta saatuja molemmat.
Näin paljon lähti pois
Kaikki 49 kalevalakoruani menevät nettimyyntiin. Muut korut, joita on yhteensä 219 kappaletta, menee myyntiin itsepalvelukirpputorille. Minulle jää ainoastaan kihlasormukset, vihkisormus, ystävyyssormukset, 3 rannekorua ja rakkaudella lahjaksi saadut 5 kaulakorua. Ja tietenkin rannekello.
Hyvä taas ja totta enpä sulla paljo killuttimia oo nähny.
Joo ja tuskin tuut näkemäänkään, jos en ihan villiinny..😅
Jännä, et minullakin on noita tilpehöörikoruja laatikkotolkulla, suurin osa ehkä lähes 30 vuotta sitten ostettuja 😂 Koruja löytyy lisäksi joka laatikosta, kaapista, huoneesta, kassista.. koru joka tilanteeseen, vaikkei niitä tilaisuuksia olekaan viime aikoine tai vuosina edes juurikaan ollut 🤣Kalevala on ikuinen suosikki, niistä aarteista en kyllä luovu.. saatan ehkä ostaa jonkun uuden Kalevalan itselleni lahjaksi hyvin menneestä öö työviikosta 🤪 Mutta ehkä tämän tekstin innoittamana saattaisin pystyä luopumaan ainakin osasta muovikoruista, ehkä 🤔
Kyllähän nyt tosi Naisella täytyy olla koru joka tilanteeseen, of course.. 😍 ja parhaaseen kaks. Mua kuule vieläkin kirpasee ja syvältä, kun laitoin kaikki pronssiset kalevalakorut just myyntiin. Ihan kaikki. Nyt jo mietin, ett oisko pitäny jättää pari kuitenkin.. ihan vaan muistoks. No, en jättäny. Tai oisko pitäny sulle ensin esitellä? 🤔
No olis tietenkin pitänyt esitellä.. jos multa vaikka olis puuttunut joku 😂
No niin! Mutta tuskin sulta kuitenkaan puuttui mitään..😂
Hyvä juttu taas kerran pottutytöltä,
Kiitos! 😍
Vau, mikä määrä koruja sulla lähti kiertoon! Hyvä Pottutyttö!😊 En ole koruilla koreilija, vaikka monesti yrittänyt innostua ties mistä kaula- tai rannekorusta. Sitä timanttisormusta odotellessa…
Kiitos tsempeistä!😊 Vieläkin tuntuu vähän pahalta, mutta surullisia ne korut ehkä oli mun laatikossa ilman käyttäjää..💕 Joskus on kiva innostua ja sit tulla järkiinsä ajoissa..😅 Se timantti muuten tulee sun luokse, vielä ei vaan oo löytyny tarpeeks uniikkia ❤️❤️
Kiitos taas ajattelemisen arvoisesta vinkistä. Koruja on joka lähtöön, vaikka viime vuosina lähdöt ovat vähentyneet eläkepäivien myötä.
Sormuksia on useita, mutta edes vihkisormus ei mahdu sormeeni. Tuolla laatikossa ne korurasioissa huilaavat.
Pitäisköhän viedä kultasepälle uusiokäyttöön…
Jotenkin niitä koruja vaan kertyy vuosien myötä.. ja onhan niitä ihana katsella ja fiilistellä mukana. Uusiokäytölle iso peukku!
Noo niiiin…. kysymys kuuluu että kosisinko itseäni…
En kosisi. Kosija olis kyllä oikealla asialla kuten aina😂, mutta kosimisessahan vastuu siirtyy kosittavalle.🙈 Välttäisin sekä oikealla asialla olemisen että viiltävän vastuun pidättäytymällä kosimasta itseäni. Vetoaisin pitkään liittoomme, joka on mukavasti ilman allekirjoituksia polveillut tähänkin saakka, myötämäkiä rahjustaen ja vastarinteillä tanssien!
Koruja lahjoittelen itsekosimiseen ryhtymättömälle tai kosittavaksi heittäytymättömälle itselleni kuten ennenkin, pikaihastuksesta, hetken mielijohteesta, rahaa säästäen – kovin monta kymppiä ei saa kerralla mennä!!
Niitä lahjoja on täältäkin lähtenyt kirppikselle – raskasta! – ja jopa sekajätteeseen – epäeettistä! Mutta on kolmaskin keino: korurykelmähädän hetkellä saa ottaa -metodi käyttöön: päästäkää pari, kolme kymmenen ikävuoden kahta puolen sijoittuvaa lasta lippaallenne!! Selvää ja siistiä tulee!
Ihana oli lukea sun perustelut kosintamatkalle..😂 Koruasioissa pikaihastukset on melkein pahinta, mutta kyllä nekin kuuluu elämään.. 💕 Lippaat rohkeasti auki ja pienet koruharakat kätköjen kimppuun, tämä oli hyvä idea! 😍
Oikein hyvä tarina ja oikein napakoita, hyviä päätöksiä…hyvä Sinä ! Ja totta, usein se älli on karkuteillä ja muistikin..mutta asiaa kerroit tuntemuksista ! Ihan kuin joitain omia jälkiäni olisin kulkenut lukiessa ! Rakkaat erottaa joukosta ja pidetään…vaikka vain joskus katseltava…muut uusille poluille ! Hyvä hokshoks Sirkalta, pieniä,nuoria näppilöitä rasioihin ja ah niin paljon tulee hyvää mieltä molemmin puolin ! Usko vaan, jos ne mieluisimmat säästää kauniiseen lippaaseen, niin joskus sitten vanhana olet tykästynyt edelleen kosiaksesi aina vaan…
Kiitos mukavasta kommentista!😍 Ällistä voi saada joskus kunnon tällin..🙈 Miten ihan pienen pieni korukin voi olla niin täynnä tunteita, oi ja voi mahoton💕 Sirkan hokshoks oli kyllä hyvä vinkki..😊 Ja hei, kyllä joka naisella pitää jotain kiiltävää olla jossain jemmassa ettei käy elo liian harmaaks..😍
Voi pottutyttö miten ihana taas lukea sinun fiilistelyjä! Näiden aarteiden myyntiin laitto ei oo voinu olla helppoa! Aattele mulla ei oo edelleenkään ikinä ollu ainuttakaan kalevala korua (oonko ees suomalainen?!). Jäin miettimään että pitäsköhän minun adoptoida joku näistä sinun aarteista? Ei ehkä kuitenkaan sitä pitkäjalkaista lintua? Zirp zirp. 😙😙
Kiitos Maalari!😍 Oikeassa olet. Helppoa ei ollut, mutta tehty mikä tehty. Nyt en enää ahdistuneena mieti, oisko sittenkin pitänyt jättää pitkäjalkainen kotipesäänsä..🙈 Ei yhtään kalevalaa sun kotona?😀 Oho, yllätit mut! Se on kyllä todellinen suomalaisuuden mittari. Oisko hyvä hetki pohtia sun kansalaisuuden sisintä..🤪 Adoptio-vaihtoehtoja löytyy! Palataan tähän..😍
Hauska postaus! Minullakin oli jossain vaiheessa vaihe, että piti hamstrata koruja, käytettyinä tosin ja nettikirppiksiltä. Ihme kyllä, en tullut huijatuksi. Ostin sieltä samankaltaisen sormuksen kuin oli Dianan kihlasormus aikanaan, paljon pienempi, mutta kultainen. Sekä timanttisormuksen, jossa olevat timantit ovat hennon vaaleanpunaisia ja niiden väitetään olevan erityisen harvinaisia. Pitäneekö tuokaan paikkaansa, vai jymäyttikö joku?
Kiitos!😍 Sulla on käynyt hyvä tuuri..👍 ja on ihan mahtavaa kuulla, että nettikirppiksiltä ostaminen on onnistunut. Vaikea on nykypäivänä tunnistaa mikä on aito ja mikä taas jäljennös, kun kaiken kopioiminen on kehittynyt niin huimasti. Pitäisi olla alan todellinen asiantuntija.
Dianan kihlasormuksen jäljennös on varmasti hieno..😍