Tässä kasailen olkkarin lattialle hulppeaa kenkävuorta. Tuleeko siitä minua korkeampi? Haluaisin vastata ei, mutta kyllä siitä vain taitaa tulla. Tärkein kysymys kuuluu: käytänkö näitä kaikkia kenkiä edes kerran vuodessa? En todellakaan. Tämähän kuulostaa helpolta, ainakin ajatuksen tasolla. Kaikki käyttämättömät ja hyväkuntoiset kengät myyntiin tai kiertoon ja huonot suorilla roskiin. Mutta mutta, ei tämä ihan niin helposti taidakaan hoitua. Jokainen kenkäpari on käytävä läpi vielä ihan rauhassa. Kengät on sovitettava jalkaan eripaksuisten sukkien kanssa sekä testailtava yhteensopivuus monenlaisten asusteiden kanssa. Tietenkin kengät jalassa on myös käppäiltävä ainakin kerran tai kaksi kämppä ympäri. Aikaa menee, mutta sitähän riittää.

Jännä juttu, miten tässä kirjoittaessa tulee välillä ihan oikeasti vahva tunne siitä, että mitäs tässä enempiä ihmettelemään, eikun vaan kaikki turhat kengät heti pois nurkista pyörimästä. Ja sitten hetken päästä, kun otan käteeni jonkun ihanan ja rakkaan tarpeettoman jalkineeni, niin enpä pystykään siihen. Jo pelkkä ajatus tuntuu niin kamalan lopulliselta. Mikä ihme tässä on niin vaikeaa?

Ei auta itku näilläkään kenkämarkkinoilla, vaan on hyökättävä vuoren kimppuun ennenkuin se käy minun kimppuun. Aloitan  helpoimmasta päästä eli talvikengistä. Tiedän heti, mitkä varmasti jätän käyttööni. Nimittäin luistimet, monot, nilkkurit, talvilenkkarit, mustat nahkasaappaat ja ne kahdet huopatossut. Myös vaaleanpunaiset Aino-tossut ovat tulleet jäädäkseen, samoin kuin tummansiniset Hai-saappaat. 

Korkkarit kattoon

Kenkävuoren huipulle kurkotellessa käteeni osuu satiinikankaiset korkkarit. Uulalaa! Hääkengät. Säästänkö muistona? Ehkä. Tosin ne eivät ole vuoren ainoat korkokengät. Omistan monet kauniit korkkarit, mutta en pysty enää itse käyttämään niitä. Jalkateräni sai sellaisen tällin joitakin vuosia sitten, ettei tilanteeseen ole tulossa koskaan muutosta, ikävä kyllä. Niin se vain on, että minun on luovuttava kaikista sellaisista kengistä, joissa on liian korkeat korot. Ei ole mitään järkeä säilöä korkokenkiä ihan turhan panttina. Vai pitäisikö kuitenkin jättää muutamat parit ihan vain kenkähyllyni koristukseksi?

Run, Pottutyttö, run

Kenkävuoreni kuuma ydin on urheilujalkineet. Lenkkareita käytän ihan joka päivä eli paljon ja usein, mutta siitä huolimatta niitäkin on liikaa. Huono ja hyvä puoli on se, että käytän kaikkia vuorotellen. Niinpä mikään pari ei kulu vauhdilla loppuun. Lenkkeilen ahkerasti ja käyn säännöllisesti salilla, joten urheilutossuni ovat usein liikenteessä. Lisäksi haluan ehdottomasti tarjota vaihtelua jaloilleni, jotka joutuvat armottomasti liikuttelemaan minua paikasta toiseen milloin missäkin asennossa. Jep, urheilujalkineita minulla on 24 paria.

Uusimpia ja samalla arvokkaimpia urheilujalkineitani kutsun korkkareikseni. Niissä on ilmatäytteiset korotukset kantapäiden alla, joten olo on hieman tavallista pidempi ja fiinimpi. Nämä tossut jalassani voisin helposti liikkua vaikka koko päivän pysähtymättä. Mukavuudesta täysi kymppi ja ulkonäkökin miellyttää silmää.

Valkoiset Converset kuuluvat ehdottomasti kokoelmaani. Niitäkin on kaksi paria ja toiset lähtee. Ostin nimittäin uudet nahkaiset jokin aika sitten, mutta jostain syystä en osaa käyttää niitä. Jos sinun jalkasi on kokoa 40, laita ihmeessä viestiä, niin voin myydä ne eteenpäin. On minulla myös yhdet varrelliset punaiset ja kahdet mustatkin Converset. Ne olen vienyt maalle äitiä ilostuttamaan. Taitaa olla aika luopua niistäkin.

Prätkämimmin ajosaappaat

Mitäs tehdään vaaleanruskeiden tylppäkärkisten cowboy-buutsien kanssa? Aidot nahkabuutsit jostain 90-luvulta. Nämä jalassa on ketkuteltu menemään joskus vähän pidempiäkin matkoja. Sopivan tilaisuuden tullen saatoin jopa hypätä moottoripyörän selkään. Miten ihmeessä buutsit voivatkin tuntua niin miellyttäviltä jalassa. Nahkakin on kulunut kauniin väriseksi. Vieläkö joku päivä lähden reissuun nämä jalassani? Saa nähdä. Ainakin ne jäävät kaappiini odottamaan.

Kengät omissa koloissaan

Nyt täytyy viimeinkin päättää, mitkä jalkineistani siirtyvät lattialle levähtäneestä vuoresta kenkähyllyyn. Asuin sinkkuna, kun rakensin tämän uniikin puisen kenkähyllykön eteiseni seinälle. Mittailin silloin erittäin tarkkaan kaikkien sen hetkisten kenkieni pituudet ja korkeudet. Lasihyllyt tilasin mittatilauksena ja viimeistelin kokonaisuuden maalaamalla takaseinän kirkkaanpunaiseksi. Näin jokainen kenkä sai arvoisensa sievän pikku syvennyksen. Jotkut kengistä ovat asuneet koloissaan jo useita vuosia ja jotkut ovat taas vaihtuneet uudempiin ja käytännöllisempiin malleihin.

Aikaisemmin, kun asuin ympäri vuoden Suomessa, roudasin varastosta talvikengät esille ensimmäisten lumihiutaleiden leijaillessa taivaalta. Ja vastaavasti auringon alkaessa kuumottaa poskia, raahasin varastosta kaikki kesäkengät omissa kenkälaatikoissaan ja asettelin ne hyllykköön kaunista kesää odottelemaan. Hyllykköön mahtuu 72 kenkää. Ei kannata pelästyä, että hyllykköni alkaisi ammottaa tyhjyyttään tämän tyhjennyksen jälkeen. Puolisoni kengät valtaavat itselleen hurjaa vauhtia kaiken vapautuvan tilan.

Näin paljon lähti pois

Alussa kenkiä oli 81 paria. Kyllä, aivan liikaa yhdelle tytölle. Loppujen lopuksi hyllyyn, laatikoihin ja kaappiin jäi 59 paria. Kääk! Kyllä, aivan liikaa edelleen, mutta sydän ja jalat eivät antaneet minun luopua suuremmasta määrästä tällä kertaa. Sandaalit eivät vielä päässeet mukaan tähän muutokseen.