Kankaasta tai muusta materiaalista valmistettu vaate, joka peittää kehon etupuolen. Tämä on Wikipedian määritelmä esiliinasta. Vähän kylmää. Peittää se kyllä edustan, mutta mulle esiliina kuvastaa lämpöä, rakkaudella keitettyjä pottuja ja turvallisuutta. Henkilö, joka käyttää esiliinaa ei voi olla paha, eihän?

Monelle esiliina on vähän tutumpi kielikuvana, kun sillä tarkoitetaan henkilöä, joka toimii treffeillä ystävänsä suojelijana. Aikoinaan nuoren naisen kunniallisuus ja seksuaalinen koskemattomuus voitiin taata ainoastaan niin, että hänen mukanaan oli esiliinaa käyttävä nainen. Tällä tavoin vaate antoi myös nimen käyttäjälleen. Siihen aikaan kyllä yleisimmin esiliinalla tarkoitettiin vanhempaa naista, joka toimi nuoren naisen suojelijana miesseurassa.

Esiliina edessä puuhellan ääressä

Vaikka olenkin kunniallinen nainen, en ole mikään esiliinojen suurkuluttaja. Hyllyiltäni löytyy kuitenkin värikäs pino kauniita, uniikkeja essuja. Tarvitsenko näin monta essua? Näköjään. En tosin muista milloin viimeksi joku esiliinoista on ollut etuosaani peittämässä.

Tämä kuulostaa jo liian helpolta. Jos en siis käytä essua juuri koskaan, niin eikös ne voi laittaa suoraan kiertoon? Juu ei. Nimittäin, kun ensimmäinen esiliina on edessäni, sata ja yksi ihanaa muistoa lapsuudestani tulvii mieleeni. Kädessäni on edesmenneen isoäitini perintöessu. Puuvilla on lempeästi pehmentynyt vuosien aikana, mutta muuten ei näy juurikaan kulumisen merkkejä. Kertakaikkiaan ihastuttava asuste. 

Muistan elävästi kuinka mummoni hääräili, juuri tämä esiliina edessään ja itsekudottu kaunis punaruudullinen huivi päässään, puuhellan lämmössä. Välillä lisäten puita tulipesään ja hetken päästä siirrellen höyryäviä pannuja ja kattiloita etsien sopivia lämpötiloja. En kestä. Tämä muisto herkistää minut toden teolla ja joudun hetken räpyttelemään silmiäni kuivemmiksi. Ei niin helppo homma sittenkään tämä essujen tutkiminen.

Huippusuunnittelijoiden toteutuksia

Punaisessa puoliessussa on valkoisia pieniä sydämiä. Ou jeah, tämä on ala-asteen käsityötunneilla ompelemani. Muistan niin hyvin vieläkin rypytyssession haasteet. Sormeni hakeutuvat etsimään pikkuvirheitä. Onko niitä? Ei pahoja. Olen selkeästi ajatellut tulevaa, koska esiliinassa on todella pitkät piuhat kropan muotojen vaihteluita ajatellen. Olisin kai hullu, jos pois heittäisin. Sitä paitsi, jos silloinen ihana käsityönopettajani sattuu lukemaan blogiani, olisi hänellekin aika tylsää, jos luopuisin yhteisestä sydämenmuotoisesta projektistamme.

Lahjaksi saadun käyttämättömän Marimekon esiliinan kangas on kaunis. Tässä mallissa yksi ja sama kiristysnauha kulkee niskan ja selän takaa. Kun narua vetäisee tiukemmalle, essu nousee ylemmäs. Vähänkö olisi kätevä vanhana mummona, jos lusikka ei osu ihan suoraan suuhun ja perunavelliä röplähtää rinnuksille. Toimiva ruokalappu. Tuntuukin just sopivalta mun päällä, mutta tulenko oikeasti käyttämään tulevaisuudessa? En varmaan. Laitan epävarmasti edelleen tyhjään poistopinoon.

Esiliina herkkupatojen äärellä

Oijjoi, seuraava on ihana päällä, topakkaa kangasta, retrot kukkakuviot ja pysyy täydellisesti paikallaan. Tämän kaunokaisen olen saanut ihastuttavalta 95-vuotiaalta isotädiltäni. Mitähän herkkuja hän onkaan taikonut miehelleen tämä esiliina päällään. Varmasti jotain eksoottisiakin makuja, koska he matkustelivat kauas ja paljon. Erityisesti minulle on jäänyt mieleen värikkäät ja iloiset kuvat heidän Havaijin-matkaltaan 60-luvulla. Tuskin oli mikään perus pakettimatka. Täytyypä kysellä lisää matkatarinoita ensi kerralla, kun nähdään. Voisin vaikka pyöräyttää jonkun herkullisen marjapiirakan tämä kaunis, vaaleanpunainen esiliina päälläni. 

Kirpputorilöytö 90-luvulta on tyylikäs ja kiva tämäkin. Vähän hankala viritellä päälle, kun olkaimet on aseteltava ristiin ja nappien on osuttava reikiinsä. Tähän tarvitaan apulaista. Entä, kun kattilat porisee ja vekottimet surisee. En alkaisi asetella mitään hankalia olkaimia oikeille kohdilleen. Tästä luovun ihan heti. Poistopinossa on nyt puolitoista essua.

Harmaapunaraidallisessa essussa on viehättäviä pieniä yksityiskohtia. Käytettynä lahjaksi saatu, mutta milloin viimeksi ollut päälläni? En edes muista vuosilukua. Muistan sittenkin, tämähän oli päälläni työkaverin järjestämällä kokkikurssilla teemana makumatka Kreikkaan. Oi, mitä herkkuja pyöräytimmekään. Mieleeni jäivät tuoreella mintulla maustetut lihapullat. Mietin, että onpa outo yhdistelmä, mutta ei ollut. Ja taikinaan pilkottiin aika hurja määrä mintunlehtiä. Herkullista.

Jouluessu. Meneekö piparit ihan pipariksi ilman tätä? Sitä ei voi tietää vielä. Punavalkoruudullisen esiliinan helmaa koristaa kaunis rypytys. Taidan luovuttaa tämän seuraavalle piparinpaistajalle. Ja ensi joulusta alkaen jatkan jouluperinteitä omatekemä suloinen sydänessu päälläni.

Italian tuliaiset

Riisipojan omistama Michelangelon David -essu on hauska matkamuisto Roomasta. Siinä komeilee Davidin patsaan muodot kaikessa komeudessaan. Tämä kyllä jää, perheen pääkokilla pitää olla edes yksi esiliina.

Botticellin La Venere -essun ostin samaiselta reissulta itselleni. Nämä kaksi näyttävät niin hyviltä yhdessä, kuin luodut Riisipojan ja Pottutytön yhteisiin kokkailuiltoihin.

Nyt jäitä essuun ja luopumispäätökset pöydälle. Muutama kaunokainen on hyvä jättää itselleni, jos joku minua nuorempi ystävättäreni tarvitsee suojelijaa miesseurassa.

Näin paljon lähti pois

Alussa oli yhdeksän ainutlaatuista esiliinaa. Yksi meni lahjaksi ystävälleni, kaksi myyntiin kirpputorille ja yksi lähtee maailmalle mukaani. Viisi essua jää kotiin ja tästä päivästä alkaen muistan käyttää niitä leipoessani ja kokatessani.