Nosta liina pöydälle

Elämäni ensimmäisen pöytäliinan sain lahjaksi jo ihan pikkuvauvana. Kun parikymppisenä tytönheitukkana muutin ensimmäiseen omaan kotiini asumaan, tarvitsin monta pöytäliinaa. Onhan niillä useita tehtäviä huushollin pidossa. Pöytäliina suojaa pöydän pintaa ja vaimentaa astioista aiheutuvaa melua. Se koristaa pöytää ja kaunistaa kattausta. Useimmiten pöytäliina on valmistettu pellavasta tai puuvillasta, kerniä unohtamatta. Ompelin suurimman osan pöytäliinoistani itse. Niiden piti mätsätä täydellisesti muiden tekstiilien kanssa, joten fiksuinta oli asioida kangaskaupassa. Nuoruusvuosista on kulunut aikaa ja arvaat varmaan, että jokunen pöytäliina on jäänyt jemmaankin. En siis muista luopuneeni yhden ainoasta pöytäliinasta. Kaikki kauniit liinani ovat makuuhuoneemme yläkaapissa pestyinä, sileinä ja kauniisti…

Jatka lukemistaNosta liina pöydälle

Oispa joulu ainainen

Olenko auttamattomasti myöhässä vai ihan liian aikaisessa? Vastahan me juhlimme joulua ja kohta se taas kolkuttelee ovelle. Ajantajuni on tainnut hapertua. Joulu ei koskaan kuitenkaan kyllästytä minua. Ihailen tosissani joulua rakastavien ihmisten kuvia heidän jouluisista kodeistaan. Ihailua jatkuu ympäri vuoden. Seuraan Facebookissa useita jouluun liittyviä sivustoja ja tunnen oloni normaaliksi. En siis ole mitenkään outo ja erilainen. Enhän? Joulu ja muori "Päättyy joulu, vaikk`ei kenkään sois, joulukuusi viedään pois, pois, pois. Mutta ensi vuonna hän, saapuu lailla ystävän - ei voi toivo pettää.” Näin lauloi mummoni surumielisenä tuvan pöydän ääressä aina loppiaisena, kun joulukuusta kannettiin ovesta…

Jatka lukemistaOispa joulu ainainen