Vihdoinkin pääsemme avaamaan luukun numero 136. Ahdistavan jännittävää, koska en itsekään ole ihan kärryillä siitä, mitä keltaisen oven takaa paljastuu. Yhdestä asiasta olen kuitenkin varma: ei ainakaan yhtään tyhjää lattiapinta-alaa.

Viimeisin muutto auringon alta oli erilainen kuin aikaisemmat. Maailmaan oli soluttautunut mörkö nimeltä Covid, ja se muutti kaiken. Halusimme ehdottomasti lentää mahdollisimman pian Suomeen. Pakkasimme ja pussitimme asuntomme irtaimiston muutamassa päivässä. Pakkaajana olen vuosien myötä kehittynyt erityisen huolelliseksi ja järjestelmälliseksi. Jokaisen kassin päälle kiinnitän tunnollisesti aina lapun, jossa lukee tarkasti mitä kaikkea kyseinen pakaasi sisältää. On myös todella harvinaista, että joku esine menee muutossa rikki. Kieputtelen ja pyörittelen kaikki tavarat monenlaisten pehmusteiden väliin, joten saa kyllä tapahtua aikamoinen jysähdys, että edes suurimmat lasikipot menisivät sirpaleiksi.

Muutto poikkeusoloissa

Asuntomme oli varsin ripeässä tahdissa täynnä huolellisesti pakattuja laatikoita, kasseja, pusseja, reppuja, matkalaukkuja ja kaikenlaisia, todella mielenkiintoisen näköisiä viritelmiä. Onneksemme ihana ystäväni lupasi ottaa kaikki tavaramme säilytykseen kotinsa tyhjään vierashuoneeseen. Ongelmaksi kuitenkin muodostui itse muutto. Maassa, jossa asuimme ja työskentelimme, astui voimaan erittäin tiukkoja rajoituksia hyvin nopealla aikataululla.

Ulkonaliikkumiskielto teki elämästä haasteellista ja samalla myös hieman pelottavaa. Emme liikkuneet kotoamme muualle kuin kauppaan kerran viikossa. Sinne sai kuitenkin mennä, mutta ainoastaan yksi perheenjäsen kerrallaan. Kadut ja rannat tyhjenivät yhdessä päivässä. Edes pienelle kävelylenkille ei saanut mennä. Onnekkaita olivat koirien omistajat, tosin hekin erittäin rajoitetusti, sillä pakkohan koirien oli päästä tarpeilleen. Monet paikalliset laittoivatkin nettiin ilmoituksia, jossa he kertoivat halukkuudestaan ulkoiluttaa naapurinsa lemmikkiä ihan mihin vuorokauden aikaan tahansa.

Muutostamme tiukat rajoitukset tekivät myös kimurantin. Oli keksittävä erikoisia ratkaisuja, että saimme tavaramme ripeästi väliaikaiseen kotiinsa. Henkilöautossa ei saanut olla kuljettajan lisäksi muita matkustajia ilman erittäin hyvää syytä. Muuttoa ei todellakaan luokiteltu sellaiseksi. Tarvitsin joka tapauksessa Riisipojan kantoapua, joten otimme riskin ja siirsimme muuttolaatikkomme ja laukkumme uuteen osoitteeseen. Virittelimme takapenkin jalkatilaan minulle kolon, jossa kyyhötin koko muuttomatkan. Minulla oli käden ulottuvilla peitto ja kevyt laukku, jonka alle olisin piiloutunut tarpeen vaatiessa sekunneissa. Jos virkavalta olisi pysäyttänyt meidät ja olisimme jääneet kiinni, sakko olisi ollut useita satoja euroja per henkilö. 

Onneksemme poliisit eivät kuitenkaan huomanneet meitä yhdelläkään muuttoreissulla. Jouduimme nimittäin ottamaan riskin kolmen muuttokuorman verran. Oli kyllä elämäni hikisin ja ahdistavin muutto. Huhhuijjaa. Tässä olisi ollut niin täydellinen ajankohta luopua kaikesta turhasta tavarasta, mutta silloin en vielä ollut lähimaillakaan tätä uutta, kaappeja tyhjentävää ja ylimääräisestä luopuvaa mielentilaani. Harmi, koska nyt olen kuljetellut turhia ja vähemmän turhia tavaroita useita satoja kilometrejä sinne sun tänne.

Keltainen ovi

En tykkää muuttamisesta yhtään ja muuttopäivät ovat minulle vuoden ahdistavimpia ja karseimpia päiviä. Nyt, reilun puolentoista vuoden jälkeen, edessämme on tavaroiden hakumatka lähes sadan kilometrin päähän kolmesti. Muuttomatka on huomattavasti viimekertaista pidempi. Ystäväni muutti tänä aikana uuteen, edellistä pienempään kotiin, eikä siellä ollut enää tilaa meidän aarteillemme. Jouduimme siis Suomesta käsin etsimään koko muuttotavaroiden runsaudelle hyvän, luotettavan ja hajuttoman varastotilan. Onnistuimme hienosti ja saimme hoidettua vuokrasopimukset helposti sähköpostilla. Olen ikuisesti kiitollinen ystävälleni, joka on hoitanut kaiken tavaroidemme siirtoineen päivineen meidän poissaollessamme.

Seison tämän kirkkaankeltaisen varastokopin edessä sekavin tuntein. Tuijotan silmä kovana ovessa olevaa numeroa 136. Odotan innoissani sitä, mitä kaikkea ihanaa kasseista paljastuu. Toisaalta samaan aikaan tunnen myös aikamoista ahdistusta jo pelkästä ajatuksesta siitä, minkälainen tavaravuori eteeni avautuu. Ja kuinka paljosta minun täytyy luopua.