You are currently viewing Näin valitset täydellisen tyynyn. 5 varmaa vinkkiä!

Näin valitset täydellisen tyynyn. 5 varmaa vinkkiä!

Vinkki ykkönen. Osta ainakin 18 erilaista tyynyä ja kokeile mikä tuntuu parhaimmalta. Ei ehkä kaikista edullisin vinkki. Olen kuitenkin tarkka tyynyihminen, joten olen seurannut tätä vinkkiä. Varsinkin uuden nukkumistyynyn hankinta on ollut aina todellista arpapeliä. En saa hyvin unen päästä kiinni, jos tyyny on liian kova, korkea, iso tai muhkurainen. Pahinta on, jos tyynystä lähtee hajua, silloin en kyllä pysty nukkumaan silmällistäkään. Olen aika hajuherkkä tyyppi, joten kaikenlaiset untuva- tai höyhentyynyt ovat hyviä siihen asti, kunnes niihin eksyy pienikin määrä kosteutta. Silloin sieraimeni lähettävät välittömästi varoitussignaalin unikeskukseen.

Vinkki kakkonen. Sirolle ihmiselle pieni tyyny ja harteikkaalle isokokoinen malli. Varmasti ihan näppärä perusvinkki, mutta ei ole toiminut kohdallani ollenkaan. Olen pitkälti siron vasta kohta ja hartioissani on sekä kokoa että näköä. Siitä huolimatta kaikista parhaimmaksi olen havainnut lapsille tarkoitetun aika matalan tyynyn, jonka uumeniin pää eivätkä hartiat pääse katoamaan.

Vinkki kolmonen. Kuorsaajan ei kannata missään nimessä kasata päänsä alle valtavaa tyynypinoa. Riisipoika on jossain sivulauseessa saattanut mainita, että joskus minun puoleltani sänkyä voi kuulua yöllä pientä tuhinaa. Ai kauheata, jos nukkuisinkin korkean tyynypinon päällä. Tuhina saattaisi muuttua häiritseväksi korinaksi.

Vinkki nelonen. Koristeellinen sohvatyyny ei sovi nukkumiseen. Tämä on vinkki, jonka olen hyväksi havainnut jo vuosia sitten. Otin kauneusunet ystäväni muhkealla sohvalla ja poskeni alle sattui helmikoristeinen tyyny. Sinä päivänä minulla oli tärkeä työpaikkahaastattelu. Kesti muuten hetken aikaa ennenkuin sain ruusukuvioiset helmikirjailut häivyteltyä pois pehmeästä poskestani.

Vinkki vitonen. Tyyny tulee vaihtaa uuteen noin kahden vuoden välein jo ihan pelkästään hygieniasyistä. Apua. Siis vanha tyyny pitäisi heittää kokonaan pois. En minä ainakaan voi heivata pois ihan toimivaa tyynyä parin vuoden käytön jälkeen. Eikös muutaman vuoden elämää nähnyt tyyny  kannattaisi jättää hätävaratyynyksi? Toisaalta, montako hätävaratyynyä on tarpeeksi?

Uuden tyynyn hankinta

Hyviä ja laadukkaita tyynyjä voi hankkia aika edullisestikin. Onhan se outoa, että paakkuuntuneen ja kellastuneen tyynyn pois heittäminen tuntuu niin vaikealta. Olisi varmasti hyvä ajatella tässä kohtaa myös omaa hyvinvointia ja kuvitella tarkemmin miten vauhdikasta elämää vanha tyyny voi sisältää. Hyi sentään, pitääkö tässä lähteä heti tyynykaupoille ja rohkeasti heittää vanhat tyynyt kylmästi mäkeen.

Olen siis tyynyjenkin hamstraaja vai olenko ainoastaan vain viaton täydellisen tyynyn metsästäjä. Kumpaa veikkaat? Itse veikkaan jompaa kumpaa, ellen molempia. Totuus löytyy sängyn lisäksi myös sohvalta. Nimittäin molemmissa kodeissani sohva on kuorrutettu monen kokoisilla, söpöillä ja värikkäilläkin tyynyillä. 

Etelän kotimme sohva on aika pieni, joten täällä olohuoneessamme majailee ainoastaan 16 erilaista tyynyä. On muutama pitkulainen, pötkyläinen, paksukainen, neliönmallinen, soikea, litteä, kiiltävä ja pullukka. Jokaisella on oma käyttötarkoituksensa ja paikkansa. Siinä missä yksi tyyny ilostuttaa ulkonäöllään, toinen antaa sopivasti tukea niskalle televisiota katsellessa.

Sohvamme kaunokaiset ovat Suomesta hankitut tutut Vallilan maisemakuvioiset tyynyt. Nekin tietty tuplana. Molemmissa komeilee kotimaani uniikki kansallismaisema. Nämä ihanuudet ovat kulkeneet mukanani tänne asti ja muistuttavat minua joka päivä kauniista suomalaisesta luonnosta järvineen ja metsineen.

Tyyny tuplana

Jostain kumman syystä olen hankkinut yleensä kaksi samanlaista tyynyä kerrallaan. Kotonamme on siis lähes jokaista tyynymallia tuplana. Mietin siihen järjellistä syytä ja tulin sellaiseen tulokseen, että parillisuus luo rauhoittavan ilmapiirin ja tasapainottaa mielenmaisemaani. Ehkä.

Nyt murehdin jo etukäteen, että täytyykö minun myös luopua tyynyistä tuplana, jos tyynyparista toinen osoittautuu huonolaatuiseksi. En halua järkyttää kotisohvamme tasapainoa.

Näin paljon lähti pois

Alussa oli 18 erilaista tyynyä, joista osa oli tuplana. Raaskin heivata kaikki liian muhkuraiset ja tarpeeksi elämää nähneet pois. Lopussa kotiamme koristaa 10 täydellisen pullukkaa tyynyä. Luku sisältää myös tyynyt, joita käytämme nukkuessamme. Hyvää yötä!

Tällä artikkelilla on 10 kommenttia

  1. Ulla

    Totta on, että tyynyn hankinta on vaikeaa, pitäis olla koekäyttö mahdollisuus. Olen hankkinut kalleitakin tyynyjä siinä toivossa, että toimii, mutta ei sen parempia. Muhkura tyyny pahin, sen heivaan heti. Sohvatyynyjä kyllä minullakin riittää!

    1. Pottutyttö

      Ei oo heleppoo, kyllä täytyis olla uuden tyynyn koenukkumismahdollisuus. Sillon ei tulis niin paljon turhia hankintoja sängyille pyörimään. Joskus ihan uusikin tyyny voi muhkuroitua nopeesti ja se ei oo yhtään kivaa..😵

  2. Johanna

    Rakas ystäväni lahjoitti minulle pari vuotta sitten ensimmäisen höyhentyynyni ja en ole sen jälkeen toista kelpuuttanut! Ja mitä muhkeampi, sen parempi! Tyynyjä ei kyllä mielestäni voi olla koskaan liikaa, olivat ne sitten sängyllä tai sohvalla. Ne tuovat tukea, lämpöä, kodikkuutta ja iloa elämään. Hyvistä yöunista puhumattakaan. Kokeilemalla, eli ostamalla ne 18 erilaista, jokainen löytää oman mieleisensä.

    1. Pottutyttö

      Justiinsa näin Johanna! Iloa elämään ja sohva täyteen tyynyjä..🤩 Huoneen kuin huoneen ilmettä saa kyllä muuteltua todella helposti pelkillä tyynyillä. Kaiken lisäksi se on vielä suht edullista sisustamista oman mielen mukaan..🥰
      Tyynynkin voi laittaa kiertoon, ihan mahtava idea! Itselle hankittu hutiostos kaverin pään alle hyviä unia toivottamaan ❤️

    2. Paula Toivanen

      Kannattaa satsata tyynynsuojatyynyihin, Eivöt maksaa miljoonia, muutaman euron.
      Kerran unohdin(vahingossa) jöi hotelliin, oli pakko hommata uusi. Niitä on helppo pitää ja pestä. Just uusin tyynyt ja vein Fidan keräykseen hyvissä tyynypusseissa,( joissa uuden tyynyt olivat) entiset keräyspisteeseen. Suosittelen suojapusseja 👍

      1. Pottutyttö

        Kiitos hyvästä vinkistä!👍 Tarkoitatkohan sellaisia vetoketjullisia paksumpia tyynyliinan tyypisiä..😇 Ei tullut mieleenkään silloin, kun testasin untuvatyynyä. Taidan joku kerta ottaa uudelleen kokeiluun! Tämä on varmasti toimiva juttu. Reissussa varsinkin tulee entistäkin hygieenisempi fiilis, kun painaa pään omalla tyynysuojalla varustetulle tyynylle..😇 Tälle iso peukku 👍

  3. Sirkka+Holopainen

    Täydellisen nukkumistyynyn etsintä jatkuu yhä, tässäkin iässä.
    Lapsena tyynyongelmia ei ollut, kaikki kelpasi. Käytössä oli höyhentyynyt, jotka kesällä tyhjennettiin ja päälliset pestiin. Höyhenien kohtalosta en tiedä – pestiinkö nekin vaiko vaihdettiin aina uusiin. Joka tapauksessa tyynyntäyte hyvin todennäköisesti päätyi biologiseen kiertoon, toisin kuin nykyiset muovikuituvanut, lateksit ym.
    Moni kuljettaa oman tyynynsä hotelliin, jopa sairaalaan. Joku arvostelee semmoista: tyynyn mukana kotiin voi kulkeutua vieras, paha bakteeri tai jopa virus… tiedäpä tuota. Vaan eikös näkymätön vaara vaani kaikkialla..
    Suhde tyynyyn lienee yksi elämämme tärkeimmistä. Ja kuitenkin sen täydellisen etsintä on yhtä sokkotreffiä!!! Kääk.

    1. Pottutyttö

      Mikään ei vedä vertoja kunnon yöunille ja täydelliselle tyynylle! Sängyssähän vietetään monta tuntia vuorokaudesta läpi elämän..😴
      On muuten aika mielenkiintoinen tuo kertomasi entisaikojen höyhentyynyjen tyhjennysoperaatio! Oiskohan niitä höyheniä tuuleteltu raikkaassa ilmassa? Kukahan osais kertoa lisää..🤔
      Sain muuten yhdeltä lukijalta hyvän vinkin ottaa oma paksumpi tyynynsuojapäällinen reissuille mukaan. Aion kyllä tehdä niin, se on ainakin helppo heittää pyykkikoneeseen matkan jälkeen..😇
      Oi voi sokkotreffien villiä maailmaa..😵😍😵‍💫

  4. leena+saari

    Tyynyt !! Kerroit tuiki tärkeää asiaa !! Jestas, mitä tyyny-showta on ajoittain ollut…puolisolle ei mallannut uudet kaksi tyynyä, piti etsiä ns. varatyynyistä sellaiset jo vähän leprukat, joita voi muksia mieleisekseen, ja kyllä hän kuule useinkin ihan päälauseessa niistä ääntelyistään…oli tyynyt miten vaan ! No minullahan on kriteerit vieläkin korkeammalla ; päätyyny ei saa liukua, sen täytyy totella mun nuppia, ei saa pullistella itsekseen ja mitoituksen täytyy natsata tumppimaiseen kaulan-pätkään !! Entäs lukutyyny, sen on oltava tottelevainen, olkoon kirja minkä paksuinen tahansa ja pidettävä kirja silleen, ettei kädet väsy…luen näet aina kylellään sängyssä ja nukkumatin tullessa se on halityynynä lepuuttamassa olkapäätä ja käsivartta ! Polvityynyn on oltava pehmeä, ei liukuva ja lopuksi jätti-tyynynpäälliseen taiteltu ohuempi täkki, jonka mallaan varpailla/jaloilla sopivaksi jalkojen kohotukseen…Siinä sitä tyynyä ja muksimista, asettelua ja puhinaa niiden kanssa…ja jos ei vörki, niin voihan vittarainen….!!! Siis tyynyillä on väliä !! Ja kuule, on ihan väkipakolla survottu muutamaan laatikkoon varatyynyjä…vastaisen varalle !! Tuo tyynynsuojapäällinen oli hyvä vinkki muuten !!

    1. Pottutyttö

      Mä niin ymmärrän sua! Tyynyllä on oikeesti väliä..😴 muuten ei nukkumisesta tuu yhtään mitään. Sulla on aika monta liikkuvaa osaa sängyssä ja huomaan, että jokaisella tyynyllä on oma tärkeä paikkansa ja tehtävänsä. Siihen ei passaa kenenkään mennä sorkkimaan väliin tai muuten on vittarainen valloillaan..😂 Päätyyny, varatyyny, sivutyyny, lukutyyny, jalkatyyny, tv-tyyny, tukityyny ja halityyny.. tyynyjen tehtävät on moninaiset 🤗
      Joskus tyynyt kyllä saa osakseen kaikenmoista kohtelua. Itekin joskus joudun muksimaan oikein kunnolla, että asettuu aloilleen ja saan lepuuttaa raskasta päätäni just oikeassa kulmassa..😇
      Vanhassa vara parempi joskus myös tyynyjenkin suhteen 😅

Vastaa