Onko ihan kauhea juttu, jos on sellaisia keräilykohteita, joista ei pysty karsimaan yhtään? Niin tai näin, mutta minulla sellainen kohde on villasukat. Rakastan, käytän ja ihailen suunnattomasti jokaista omistamaani paria. Muovilaatikossa majailevista kallisarvoisista käsintehdyistä villasukistani löytyy sopivat ihan jokaiseen fiilikseen. Tarvittaessa niillä voi myös tehdä upean loppusilauksen vaikka minkälaiseen kotiasukokonaisuuteen. Pahoin pelkään jo nyt, että villasukkalaatikkoni ei tule tällä kierroksella kevenemään grammaakaan, korkeintaan se voi kokea pientä uudelleen järjestelyä.

Villasukat jemmassa

Lasken sukat ja tulos on 27 ehjää villaista sukkaparia. Laatikon pohjalta löytyi yllätys! Viisi uutta ja käyttämätöntä paria. Nuuhkaisen niitä. Rakastan käyttämättömien sukkien villantuoksua, se tuo mieleeni takkatulen lämpöisiä ajatuksia.

Kuinkahan kauan nuo viisi paria olisikaan ollut unohduksissa, jos en olisi tämän projektini ansiosta alkanut pöyhimään villaisia aarteitani. Ihan pahaa tekee. Niin upeita luomuksia ja ties kuinka kauan joutuneet olemaan ihailevilta katseilta piilossa. Käykö sinullekin joskus niin, että kauniita tavaroita tai vaatteita unohtuu pinojen alle käyttämättöminä? Nyt äkkiä kurkistelemaan laatikoiden ja hyllyjen perimmäisiin nurkkiin.

En missään nimessä ole tarkoituksella jemmaillut noita löytämiäni sukkia. Haluan käyttää kaikkia tasapuolisesti, niin ettei mikään pari kulu loppuun liian nopeasti. Yhdet uudet taidan kuitenkin säästää käyttämättä, ihan vaan nuuhkimista varten. Näyttää siltä, että tässä on villasukkia loppuelämäksi. Se on hyvä, sillä en ole mikään himoneuloja tai siis neuloja ollenkaan.

Ihan itse tein

Ala-asteella jokaisen piti neuloa sukat tai lapaset. Oli pikku pakko opetella edes miten neulotaan oikein ja nurin. Halusin tehdä ruskearaidalliset lapaset. Tiedostan, että olen enemmän tiukkis kuin löysäilijä ja se näkyi myös neuletyön käsialassa. Välillä puikot suorastaan vinkuivat, kun silmukat olivat niin kireitä. Se sattui myös ikävästi sormenpäihin, mutta minkäs luonteelleen voi. Eipä käy ainakaan tuuli liian löysien silmukoiden välistä. Alkuhankaluuksien jälkeen puikkoni kilisivät iloisesti. Siihen aikaan ei ollut tarjolla hiljaisempia bambuversioita.

Olin saanut vinguteltua ensimmäisen lapaseni valmiiksi ja päättelin silmukat oikeaoppisesti. Sujautin valmiin lapasen käteeni. Mitä ihmettä? Sormet eivät mahtuneetkaan kärjen kohdalla olemaan vierekkäin vaan ainoastaan sumpussa. Olin kuin maani myynyt ja murheissani epäonnistumisestani. Toivuttuani järkytyksestä sain loistavan idean. Pikkuveljeni syntymäpäivä oli lähestymässä, eikä minulla ollut vielä lahjaa hänelle. Siispä, opettajan luvalla tietenkin, kiinnitin tekeleeseeni nappisilmät ja ompelin nauravan suun. Lapasesta tulikin varsin hieno käsinukke. Ja mikä parasta, minun ei tarvinnut tehdä ollenkaan oikean käden lapasta. Kiva ope. Kyllä yksi käsinukke riitti.

Mietipä mihin joutuisin kaikkine sukkineni, jos olisin nykyään pro neuloja. En raaskisi antaa taideteoksiani kenellekään. Hautautuisin sukkavuoreni alle alta aikayksikön. Itse asiassa nämä muutamat kymmenet omistamani villasukat eivät ole yhtään liikaa. Ja ihan hyvin laatikkooni mahtuu vielä muutama uusikin pari.

Odotettu pehmeä paketti

Joka joulu olen yhtä innoissani äidin antamasta pehmeästä paketista. Siellä on aina äidin itse neulomat villasukat. Monetkohan sukat hän onkaan neulonut elämänsä aikana? Aika monet, koska minunkin sukistani yli 90 prosenttia on äitini käsialaa.

Minulla on muuten neljät punaiset erikoissukat ihan vaan joulua varten. Kolmet niistä on normivarrella ja yhdet pidemmällä, polveen asti yltävällä. Muuten villasukkieni väriskaala on laidasta laitaan, vaaleanpunaisesta mustaan. Selvästi eniten on harmaita, mutta niissäkin on monessa kiva värillinen raita.

Harmaat villasukat lomalla

En ole koskaan himoinnut kuviollisia sukkia. Tykkään selkeistä ja suoralinjaisista malleista. Yksivärisistä tai raidallisista. Osa omistamistani sukista on todella lyhyellä varrella, ne on kesäsukkia, joita käytän myös matkoilla. En ole kertaakaan noussut lentokoneeseen ilman käsilaukustani kurkistelevia harmaita lomasukkia. Mikä mahtava tunne lennolla, kun voi vaihtaa ahdistavat kengät rentoihin villasukkiin.

Muutama vuosikymmen takaperin olimme ystäväni Annelin kanssa vauhdikkaalla viikonloppureissulla Petroskoissa. Rajalla rahanvaihdon jälkeen ruplia pursui sieltä sun täältä ja meillä oli vaikeuksia etsiä turvallinen säilytyspaikka reissurahoillemme. Vaikka hotellimme olikin kaupungin parhaita, emme luottaneet täysin yöpöydän laatikkoon.

Siinä sängynlaidalla suomalaista ruisleipää järsiessäni, keksin laittaa rahat villasukkiin. Koska mukana olevat villasukat olivat harmaat ja mukavasti elämää nähneet, sujautimme ruplat ja markat luottavaisina villan lämpöön. Iltarientoihin lähtiessämme heitimme vielä villasukat sikin sokin lattialle. Tuskin olisivat paikalle eksyneet pitkäkyntiset ensimmäisenä työntäneet käsiään nyppyyntyneisiin sukkiimme. Nämä harmaat reissujeni pelastajat kuuluvat edelleen villasukkalaatikkoni vakiokalustoon.

Voiko villasukkia olla koskaan liikaa? Mun mielestä ei. Jokaisella villasukkaparilla laatikossani on oma tarinansa ja käyttötarkoituksensa. Ne ovat tyytyväisiä elämäänsä ja odottelevat rauhassa omaa ulkoiluvuoroaan. Minulla ei todellakaan ole yhtään huono omatunto, vaikka en luovu yksistäkään sukista. Oli kesä tai talvi, käytän villasukkia aina kun mahdollista. Tälläkin hetkellä jalassani on raidalliset lilat kesäsukat, vaikka ulkolämpötila on lähes kaksikymmentä astetta plussan puolella.

Näin paljon lähti pois

Alussa oli 27 paria villasukkia. Sama määrä myös lopussa.